Sivistynyt valtio tukee taiteilijoitaan

http://areena.yle.fi/tv/2172511

Stradan lopussa oli hyvä juttu taiteilijoiden tukien paikallaanjunnaamisesta. Tuet ovat junnanneet paikallaan kymmenen vuotta, vaikka opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten palkat ovat samaan aikaan koko ajan nousseet. Ja siis huomio, kuten ohjelmassakin sanotaan, OKM:n yksi tehtävä on huolehtia taiteen kentän edellytyksistä. Kuten toimittaja pätevästi huomauttaa, nythän OKM on epäonnistunut tehtävässään. Taiteilijoilla ei ole täyttä mahdollisuutta tulla toimeen ilman apurahoja, joten tietenkin niidenkin on kehityttävä mun kehityksen mukana, apurahat ovat taiteilijoiden palkkoja.

Uskon, että loppujen lopuksi taustalla on vanhan köyhän maan ajatus ja sivistymättömyys siitä, että taiteesta ei kuuluisikaan maksaa, jolloin se olisi turhaa. Täällä ei loppujen lopuksi taidetta arvosteta, mutta kyllä se tulee muuttumaan, ainakin toivon niin, kunhan tämä pahin oikeistohapatus ja kaiken altistaminen kapealle markkinalogiikalle on ohi. Kaiken huipuksihan taiteilijoiden asioita saisi parempaan suuntaan todella pienellä panostuksella, koska asia on suurten budjettien maailmassa erittäin marginaalinen, mutta tukien parantamisen henkiset vaikutukset koko kansakunnalle voisivat ollakin huiman positiiviset. Reippaasti vain ääntä kuuluviin.

Antropologi ei ole turha, hän osaa selittää silpomiset

Tämä uusin Docventures-keskustelupätkä osoittaa hyvin sen, miksi vaikkapa antropologista on hyötyä, hän pystyy selittämään kulttuureista sellaisia asioita, jotka voisivat hyvin estää esimerkiksi monenlaiset silpomiset ja muut pitkin maailmaa.

Esimerkiksi Vaasassa monella oli tapana huudella siitä, kuinka turhia humanistit ovat. Mitä turhaa tuossa taidossa on? Eikö se ole enemmänkin elintärkeää? Tälläkin hetkellä taloustaantumassa ja oikeistobuumin jo kenties hieman väistymässä tiedon tieltä (?), eivät ole kauppaukot niitä, jotka osaavat tieteellisesti selittää lamaa ja kulttuurin muutosta, vaan yhteiskuntatieteilijät ja humanistit juurikin. Hää hää gubbet.



http://areena.yle.fi/radio/2089471

Pätevät helsinkiläiset

Olen keksinyt miksi helsinkiläiset pätevät ulkopuolisen mielestä liiaksi. Missään ei tunne olevansa niin yksin kuin suurkaupungissa. Toisaalta voi vapautua yksilönä joistakin kahleista, mutta toisaalta pääkaupunkilaisuus on usein yksinäisyyttä. Resursseista, kuten rahasta, työpaikoista, opiskelupaikoista kilpaillaan hiukan enemmän.

Yksilö huomaa, että tässähän on skarpattava. Skarppaus johtaa siihen, että usein sosiaaliset tilaisuudetkin ovat monenlaista vertailua. Puhutaan asemista, asunnoista. Ihmiset pelkäävät näyttää todellisia tunteita, koska oikeastaan nuo ihmiset eivät ole ystäviäkään. Tuttavia, verkostoja. Elämästä tulee kilpavarustelua. Siihen kun ynnää sen, että aika harva helsinkiläinen tai pääkaupunkiseutulainen edes on täältä kotoisin, syntyy juurettomuus ja historiattomuus. Lisäksi täälläkin muutetaan jatkuvasti, eikä Eiralla ja Kontulalla ole juurikaan mitään yhteistä. Erittäin yleinen kysymys pk-seudulla onkin ammatti ja asuinpaikka, joiden perusteella ihminen lokeroidaan.

Eikä ihmisillä ole keskimääräisesti aikaakaan ylläpitää ystävyyksiään, jos vanhoja ystäviä edes paikkakunnalla on. Työtahti on kiireisempi, odotukset kovat, sinut voidaan korvata sormien napsautuksella. Jos täällä haluaa joten kuten pärjätä, koko elämä menee työhön satsaamiseen, vaikka se ei olisikan mikään unelmaduuni, niin kuin suurella osalla ihmisistä ei ole. Lisäksi tulevat vielä työmatkoihin menevät ajat.

Nuoret aikuiset etsivät Helsingistä myös mahdollista kumppania, perheenperustamiseen tai muuten vain. Kaikilla ei kuitenkaan natsaa, tai odotetaan liikaa. Rakkaus uskontona voi olla siitä hämäävä, että siinä voi biologisen kellon viisari äkkiä näyttää iltakymmentä. Toisaalta suurkaupunkien tarjontakin voi aiheuttaa New York -ilmiötä, vaihtoehtoja on liikaa, saisinko sittenkin vielä jonkun paremman?

Luontosuhdekin on heppoisempi, vaikka ihminen sen tarvitsisi. Lähiöön tai kerrostaloon on helppo jäädä jumiin. Kun ovesta astuu ulos, astuu yleensä kuvaan myös kaupungin hintataso.

Vares ja orava

Pakko kirjoittaa jotakin jonnekin. Mietin vain vieläkin Vares-elokuvia, Turkua ja Helsinkiä. Yksi laini, joka jäi mieleen viime vareksesta, on tämä:

- Se oli fiksu likka, kirjoilla yliopistollakin.

Turkulaisen huumorin ytimessä? Helsinkiläistä huumoria ei edes ole. No, on sitä, mutta täällä on pakko ottaa itsensä hemmetin tosissaan, että saa edes leipää pöytään tällaisina aikoina. Tahti on kova ja kilpailijoita riittää.

Turussa on sentään jo huomattu, että tuollainen koko elämän juokseminenhan on kertakaikkisen turhaa, paljon hauskempaa heittää hauskaa juttua.

Ostaisin vokaalin O, niin kuin oravanpyörä.

Ylioppilaslehti: Tuhannen euron masennus

http://ylioppilaslehti.fi/2013/10/tuhannen-euron-masennus/

Lakoista

Väliaikatietoja kokeilemistani lakoista. Facebookin täysimittainen lakko taisi kestää ainakin kuukauden, jos ei toistakin kuukautta. Koin sen mukavaksi ja hyväksi, enpä juuri Buukkia kaivannut. Nyt olen kuitenkin välillä palaillut, tosin en tiedä mikä on ajatukseni tulevaisuudessa, sillä lakosta niin tykkäsin.

Toinen meneillään olevan lakko on lentolakko ympäristösyistä. Kirjoitinkin siitä syksyllä jompaan kumpaan blogiini, mutta nyt en kirjoitusta löydä. Lentäminen on erittäin saastuttavaa toimintaa, yksi pitkä lento vuodessa aiheuttaa saman verran ympäristövaikutuksia kuin omakotitalon vuoden lämmitys.

Tuttujen hyvien esimerkkien jälkeen ja valitettavasti muutaman vuoden pohdinnan jälkeen päädyin ensin vähentämään lentojani, sitten pitää aluksi noin 1,5 vuoden lentolakon. Ajatuksissa ja toiveissa oli aluksi, että tuon pituisesta lakosta on helpompi aloittaa, ja mahdollisesti jatkaa kokonaan lentämättömyyttä sen jälkeen tai ainakin vähälentoista elämää, sellaisen hiilijalanjäljen elämää ylipäätään, jollainen jokaisella maapallon kansalaisella saisi olla, jotta maapallo kestää elämisemme.

Nyt lakko on kestänyt jo yli yhdeksän kuukautta, ja helppoa on kuin heinänteko. Ei ole tullut mitään ongelmia, muutamista tarjotuista lennoista olen kieltäytynyt. Loppukesästä mahdollisesti koittava matka Pohjois-Italiaan sujuu junalla tai bussilla.

Oletko sinä lentämätön tai oletko harkinnut sellaista?

Oikiksen terassilla

Lounas oikiksen terassilla on aina lounas oikiksen terassilla. Yksi näyttää siltä, että on omasta mielestään todella menestynyt, kaksi nuorta poikaa on varmuuden vuoksi pukeutuneita niin kuin olisivat jo suuressa Riisto & Riisto -toimistossa töissä, vaikka oikeasti on vasta ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeinen kesä, eikä kesätöistä tietoakaan. Yhdet pyrkivät osoittamaan harrastustensa sivistyneisyyden keskustelemalla kipsiveistosten tekemisestä, poskilta kuultaa kuitenkin gradustressi.