Tanssianalyysin kurssin tehtävä

Liisa Risu: Valon paino
Tanssianalyysitehtava


Olin katsomassa viikon viimeista esitysta Valon painosta Stoassa. Alun perin oli tarkoitus menna paikalle jo lauantaina, mutta pitkasta aikaa iski migreenin tapainen, joten olin koko lauantaipaivan lahinna vaakatasossa. Olo oli viela sunnuntainakin heiveroinen, viikko oli ollut kokonaisuudessaan haastelias, siita migreenikin varmaan johtui. Analyysiluennoillakin puhuttiin siita, kuinka oma vireystila ja muut tekijat vaikuttavat tanssin havainnointiin.
Tilankaytto oli ensimmainen tekija, johon kiinnitin Stoaan tullessa huomiota. Ennen sisaanmenoa oli yleisolle tiedotushetki: tassa esityksessa esitys sijaitsee keskella, yleiso saa liikkua vapaasti tilassa esityksen aikana.

Tilaan saapuneet tanssijat olivat pukeutuneet jonkinlaisiin trikoosuppiloihin, joiden sisalla he alkoivat liikehtia, ja pikkuhiljaa tulla suppiloista ulos. Minulle tilanne muistutti syntymaa jollain tavalla. Mieleen tuli myos kamppailu suppilon sisalla. Ajattelin myos tanssin historiaa, 1900-luvun alun nykytanssijoita, kuten Martha Graham.

Avaruus, post-moderni aika, mita tulee post-modernin jalkeen? Ajatuksia ja tunnelmia, jotka minulla alkoivat muodostua jo esityksen alkumetreilla. Ajattelin juna-asemien kuulutuksia, tyhjyytta, yksilo hapuilemassa ajassa. Ajallisuuksista ja tunnelmista teoksissa tuli valilla mieleen, etta ahdistuneisuus seka aika ajoin jopa pitkastyneisyyden tunne oli tarkoituksella haettuja tunnetiloja.
Teoksessa liikuttiin maailmoissa ja ajoissa. Yhdessa vaiheessa tanssijoilla oli eraanlaiset karvaiset loimet yllaan, joiden alla he liikkuivat. Siita minulle tuli mielikuva aavikolla vaeltavista elaimista, aika kookkaista sellaisista.

Musiikista yllatyin, se pysyi koko ajan lahes kohinan kaltaisena aanimaailmana. Ehka vireystilastani johtuen minulle tuli myos jonkinlaisia pettymyksen tunteita liittyen tahan musiikin puuttumiseen. Ehka olin salaa asettanut itse jonkinlaisia kauneuden vaatimuksia, vasyneeseen ja kuluneeseen olotilaani olisi sopinut joku kaunis teos, ei liian haastava, klassinen musiikki rentouttaa. Siten nama pettymyksen tunteet tulivat varmaan siita, etta en saanutkaan tuossa hetkessa sita, mita olisin tuona paivana ehka muutoin tarvinut. Tietenkaan taiteelle ei voi tallaisia vaatimuksia asettaa, tietysti voisi katsoa valmiiksi jotain sellaista, mika omaan tilanteeseen sopii, mutta tassa tapauksessa se ei tullut kyseeseen.

Liisa Risu ei ole minulle aiemmin tutu tekija, enka muutenkaan ole mikaan erityinen nykytanssin asiantuntija, joten tatakin tekstia on hyva lukea taman faktan valossa. Tanssipedagogiikan opinnoissa olen tutustunut tanssin historiassa myos nykytanssin historian ja muillakin kursseilla on nykytanssista kaikenlaista, mutta oma pisin tanssitaustani on baletista. Nykytanssissa olen viela ihan oppilas tanssijana kuin teoreettisestikin. Kuitenkin olen kiinnostunut tutkimaan sen ulottuvuuksia.

Infolehtisen perusteella Risu on pitkan linjan tekija, kiinnostavaa, etta han on tyoskennellyt myos sirkuksen ja teatterin parissa tanssin lisaksi. Hanen esityksiaan on nahty esimerkiksi Zodiakissa, Hurjaruuthissa ja Helsinki Dance Companyssa. Talla hetkella Risu tyoskentelee Taiteen edistmiskeskuksen taiteilija-apurahan turvin. Han myos opettaa tanssia ja improvisaatiota Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Itse asiassa esityksen aikana en edes tiennyt, kuka tanssijoista Risu on, jostain syysta arvuuttelin tata asiaa, ja arvasin vaarin. Mielenkiintoista, mista tallaiset olettamukset syntyvat. Esityksen jalkeen googlasin, etta kuka Risu tanssijoista nyt sitten oikeasti oli. Vaikka en ole siitakaan ihan varma, miksi tallaista rupesin miettimaan.

Hieman esityksen jalkeen tein jonkinlaisia muistiinpanoja, mutta teoksen rakenteen kuvaaminen osoittautuikin haastavaksi tehtavaksi.  Koin siina jotakin unenomaisuutta ja ajattomuutta, on vaikea sanoa, mita tapahtui ensin ja mita sitten. Pienet hetket sielta taalta jaivat mieleen, kun tanssijat ottivat kontaktia myos yleisoon kuin jonkinlaiset kiinnostuneet otukset, tassakin kohtaa mietin avaruus-teemaa. Tanssijat saattoivat tulla lahellekin yleison jasenia, ja ottaa heihin hetkeksi katsekontaktia tai tanssia heidan lahellaan.
Jostain syysta katselin paljon tanssijoiden kehoja, yksi heista oli aika pitkalla raskaanakin. En tiennyt keita tanssijat olivat, heista jai mieleen ikaankuin osasia. Yhden porroinen, punainen tukka, toisen kehossa nakyva uuden elaman kehittyminen, yhden kesasta viela ruskettuneet jalat ja ehka vaaleanharmaat shortsit, joista hoikat ja lihaksikkaat tanssijan saaret paljastuivat. Tassa kohtaa ajattelin tanssijan olevan rannalla, niin joo, olihan siella jotain sellaista tuuli-efektiakin.

Haluaisin sanoa jotakin liikkeesta, mutta janna, kuinka nain joitakin paivia esityksen jalkeen en muista siita niin tarkkaan sellaista, etta voisin jotakin haluamaani sanoa. Aika kiinnostavaa, minkalaisia asioita mistakin teoksista jaa mieleen. Joka tapauksessa liikkeet olivat hyvin nykytanssille ominaisia. Sellaisena henkilona, joka ei nykytanssia liikaa tunne, joskus joissakin esityksissa tulee mieleen, etta on hassua, kun itse koen nykytanssin olevan juuri ainakin yksi tanssin tutkiskelevista muodoista, etta joskus toivoisi sita nykytanssin muotoakin enemman rikottavan.

Tehtavan lopuksi haluan pohtia viela hieman tuota postmoderni-teemaa, kun se tuntui itsella olevan teoksesta esiin hyppaavia asioita. Joskus muutoinkin olen pohtinut paani sisalla teemaa: onko elama nykyaan vain postmoderneja minitarinoita? Ajatuksesta en voi ottaa kunniaa, eika kunnia ehka muutenkaan ole niin tarkeaa, mutta omani ajatus ei ole.
Ihmisen elaman katkonaisuus ja minitarinoiden ajatus tulee lahinna siita, etta hyvin monet asiat ovat ja ovat olleet muutoksessa, katkonaisuudessa voi olla myos huonoja puolia. Esimerkiksi perheen ja tyoelaman muutokset luovat tata suurta minitarinoiden tarinaa ihmisen elamassa. Ihminen kaipaa kuitenkin aina myos pysyvia elementteja. Talla hetkella omassa ikaluokassani ja piirissani se nakyy avian selvasti siten, etta taloudellinen epavarmuus lisaa ihmisten viettia pariintua ja perhekeskeistya. Tietenkin tama on huono asia, koska parempina taloudellisina aikoina on sitte odotettavissa eroja, kun mieli alkaakin halajaa enemman vapautta. Taysin ymmarrettavaa se kuitenkin on.
Sekin tosiaan kiinnostaa, mika on seuraava aika? Onko se digiaika, kuten runoilija J.K. Ihalainen sanailee kappaleessaan Istuvat eivat tanssi.

Odotan vain matkaa, koreografiatehtävän päväkirja osa 1

Tiistai 10.3.2015

Koreografia-prosessi on osaltani alkanut jo aiemmin, mutta kirjoitusprosessi alkaa nyt. Tanssipedagogiikan paperikansio on hukassa, kotona sen kyllä pitäisi olla, haluaisin käyttää aikaa sen etsimiseen.

Olen ottanut ensimmäisiä askeleita ja tehnyt merkintöjä vihkooni. Se päivä oli seesteinen ja olotila virtaava. Oli tunne, että käsittelen koreografiassani mahdollisesti tämänhetkistä vaihettani tanssimisen suhteen. Opintojen myötä olen ehkä palannut vai saapunut suhtautumaan tanssiin vakavammin, se on erikoista, yllättävää, turvallista ja kotiintulevaa. En tiedä onko se hyvä vai huono, mutta tuntuu, että vihdoinkin, näin sen kuuluikin mennä. En kuitenkaan tietääkseni odota mitään tiettyä tulevalta, vain matkaa.

Ensin koreografian kirjoitusosuustehtävä oli unohtunut jonnekin aivojen sopukoihin, hyvä kun kaverit muistuttivat tai tuli puheeksi. Sattumalta olin muutenkin lainannut Kaisa-kirjaston tanssihyllyn lähes kokonaisuudessaan itselleni, joten Kirsi Monnin Olemisen poeettinen liike (2004) on jo lainassa. Olen hieman lueskellut ja selaillut sitä, pidän siitä. Koska opiskelen myös sosiologiaa ja olen innostunut siitä, ilahduin Heidegger-jutuista, muissa yhteyksissä en ole hänen työhönsä, siis Heideggerin, niin tutustunutkaan. Monen mielestä voi kuulostaa teennäiseltä tai ärsyttävältä, mutta se ilo ja tunne, jota vaikkapa sosiologiasta ja filosofiasta löydän, on jotain aivan tiettyä. Siinä tuntuu sivistys, historian havina, vastaukset. Miten paljon olen sieltä löytänyt, mitä en koskaan olisi arvannut, minäkö miettimässä sellaisia, olisin joskus aiemmin itseltäni kysynyt, tai voin kysyä vieläkin.

Ensimmäiset askeleet ja tanssillinen olo muutenkin viime aikoina on ollut hauras, kysyvä, arkakin? Mutta jostain syystä sen ehkä kuuluu mennä niin, enkä tiedä onko se huono. Lapsi ja tanssi -kurssilla minun viisiminuuttisen kohdalla sanottiin, että päätä vain, sinä olet opettaja, mikä oli tervetullut ja varmasti osuva kommentti, mutta itse pohtiessa sitä jälkeenpäin mietin myös sen lisäksi, että tietyllä tavalla en haluakaan olla liian varma opettajana jos sitä teen, aiemminhan en ole tehnyt. Haluan tutkia yhdessä, kysyä. Vaikka toki ymmärrän, että lapset tarvitsevat opetuksessa raamejakin.

Tiistai 17.3.2015

Viimeiset päivät ovat olleet jotenkin kaikin tavoin tukkoisia, tuntuu että katupöly tulee nenään, vaikka kauniin aurinkoista onkin. Toisaalta liian lämpimät säät liian aikaisin tuovat mieleen myös ilmastonmuutoksen, vaikka ilmeisesti yksittäisiä säitä onkin vaikea yhdistää ilmiöön.

En ole varma onko minulla nyt paljon asioita meneillään vai tulossa, vai onko minulla vain tunne siitä, että näin olisi. Kuitenkin tuntuu, että mieleni on välillä kuin sotaan valmistautumassa kaiken tulevan kanssa. Stressaavat päivät aiheuttavat koreografian kehittelyn suhteen myös sen, että voi tulla pelkoja siitä, että mitä jos se ei kehity jos stressi vaikka jatkuisi, vaikka yleensä ne ovat ohimeneviä tiloja.

On keskipäivä ja olen kotona yksin, heräsin aika aikaisin itsekseni ja tein mikropuuron ja kahvin. Eilen ei ollut kovin aikaansaava päivä, joten nyt tartuin toimeen heti aamupalalla. 

Nyt istun keittiössämme, olohuoneen puolella on mielestäni aika täydellinen paikka työstää koreografiaa, hyvä tai huono asia voi olla, että siellä on peilejä. Siellä on sellainen jännä pieni, tavallaan himmennetty ikkuna, mutta valoa tulee enemmän kulman takaa, jotenkin valo siinä kohtaa on hyvä ja luonnollinen. Jääkaappi hurisee ihan kotoisasti siinä lähettyvillä. 

Käytännön asioista muistin, että olen viikonloppuna äitini luona. Mikäli koreografian kuvaus menee sinne asti, minun täytyy ottaa kamerat sun muut mukaan matkalle. Toisaalta paikan vaihdos voi vaikuttaa kiinnostavasti koreografiaan.

Löysin yhdestä amerikkalaisesta balettiblogista ihan kivoja musiikkivinkkejä, joten laitoin sieltä insprioituneena Chopinia soimaan.

Mittasin Chopinin musiikilla Youtubesta, että läsnä koreografiassa ollen ja Chopinin musiikkiin minulla olisikin yllättäen jo pari minuuttia materiaalia, se tuntuu todella paljolta! Olen yllättynyt. Toisaalta mieleen tuli heti, että pitäisi peilata kirjallisuuteen ja tietoon, ja mistä minä nyt tiedän mitä tämä on, kun en ole varsinaisesti koreografioita koskaan tehnyt.

Päätin lukea Monnin Olemisen poeettista liikettä lisää tänään, onneksi myös koreografiajakson monisteet (Ahjo 2014) ovat tallessa. Mietin Soili Hämäläisen taito- ja prosessiorientoitunutta mallia tai malleja. Taito-orientoitunut malli korostaa tietoa ja taitoa ja prosessiorientoitunut malli mielikuvien, aistien ja tunteiden käyttöä koreografisessa prosessissa.

Prosessiorientoituneessa mallissa prosessiin keskittymällä opiskelija voi oppia tuottamaan merkityksellistä liikettä. (Ahjo 2014.) Rupesin miettimään, onko minun liikkeeni merkityksellinen? Ainakin lähdin hakemaan sitä siten, että se tuntuisi hyvältä ja siltä, mikä minusta tulee. Hämäläisen mukaan prosessin seurauksena tanssi löytää itselleen muodon ilman koreografin tietoisia valintoja. (Ahjo 2014.) Ajattelen, että onneksi olemme niin paljon tanssipedan opinnoissa keskittyneet juuri tähän, muuten en tiedä pystyisinkö sitä liikettä löytämään. 

  

Lyhennelmä tanssianalyysin kurssille, artikkeli Dance Under Control

Tanssianalyysin ja -kritiikin kurssille referaatti kirjasta Expedetions in Dance writing, osasta 3. The Writing Movement Challenge: Selection of Texts from A Nordic Baltic Call for Articles

Ensimmäinen artikkeli Dance Under Control käsittelee sitä, miten tanssin kontrollointi ulottuu myös pohjoismaihin. Sen on kirjoittanut Niklas Fransson.

Ympäri maailmaa tanssimista on rajoitettu lailla vahvasti. Japanissa keskiyön jälkeen tanssiminen on useissa yökerhoissa kiellettyä lailla. Monissa muissa maissa on vielä paljon tiukempaa. Iranissa Sharia-laki kieltää naisten ja miesten yhteisen tanssimisen. Vuonna 2009 Taliban tappoi naistanssijan Pakistanissa.

2013 ruotsalainen koreografi Dorte Olsen järjesti performanssin Siperiassa, jossa oli mukana venäläisiä ja ruotsalaisia nuoria. Projekti peruutettiin venäläisten homoseksuaalien vastaisten lakien vuoksi, sillä Venäjällä esitys oltaisiin voitu käsittää homoseksuaaliseksi propagandaksi homovastaisen lain mukaan.

Tukholmassa Kulturhusetissa vuonna 2011 Celebration of Womanhood -festivaali peruttiin viime hetkellä, sillä joku yleisöstä oli tyytymätön siihen, että musiikista oli otteita Koraanista.

Miksi tanssi on provokatiivista? Onko tanssi poliittista? Deborah Hay on sanonut: ”Tanssi on poliittisen aktivismin muoto. Kyse ei ole siitä miten tanssin tai miksi tanssin. Kyse on siitä, että tanssin.

Tanskassa vielä vuonna 1973 miehet eivät saaneet tanssia julkisesti yhdessä Tanskassa.

Suomen kohdalla artikkelissa on kiinnostavaa, miksi tanssi on saanut niin pienen painoarvon suomalaisessa koulutuksessa ja kouluissa, toisin kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa tanssi on listattu liikuntatunneille kuuluvaksi osaksi, toisin kuin Suomessa.

Jopa kriminologiaan liittyvää mielenkiintoista löytyy artikkelista kohdasta, jossa kerrotaan, että Englannissa on kokeiltu nuorten rikkomustentekijöiden kohdalla sellaista, että heidät on ns. määrätty tanssimaan. Kolmen kuukauden ohjelmaan on kuulunut esityksiä ja opetusta esimerkiksi koululaisille. Projektista on vain hyviä tuloksia ja kokemuksia.

Mielenkiintoinen on myös tapaus Pajalasta, Ruotsista vuosilta 2012-2013, jolloin koululaiset hakivat vapautusta tanssiopinnoista uskonnollisten uskomusten vuoksi. Ensimmäisessä oikeusasteessa päätös oli koulun puolella (eli ei vapautusta). Kun päätöksestä valitettiin, valitusta käsittelevä oikeusaste (engl. Court of Appeal) päätyi tyttöjen puolelle.

Tanssin olemuksessa on kiinnostavaa se, kuinka sama liike samaan musiikkiin lasketaan joskus tanssiksi, joskus ei, riippuen esimerkiksi sijainnista.

Ohessa oleva kuva on omista arkistoista.

Oikeussosiologian lueskelua

"Silti haastatteluissa hahmottuva väkivallan yksiselitteinen mieltäminen haavoittavaksi kokemukseksi on jossain määrin jännitteisessä suhteessa siihen tapaan, miten Suomessa yleisesti suhtaudutaan väkivaltaan. Meillä on kansainvälisesti vertaillen suhteellisen paljon varsinkin vakavaa väkivaltaa (Salmi ym. 2009, s. 4), mutta tämä on tunnistettu toimenpiteitä vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi myöhemmin kuin muualla, vasta 1990-luvulla. Tällä hetkellä väkivaltatyöstä vastaavat pitkälti epävarman projektirahoituksen turvin toimivat kansalaisjärjestöt. Samoin meiltä puuttuvat valtakunnalliset väkivallan uhrien ja tekijöiden hoidon toimintamallit eikä koulutustakaan ole riittävästi. Myös lainsäädännössä on vielä korjattavaa. Meillä on esimerkiksi kansainvälisesti vertaillen paljon asianomistajarikoksia. (Ronkainen 2008, s. 390–391; Niemi-Kiesiläinen 2005, s. 238–239; Niemi 2010, s. 1261– 1262.)"

Tuleeko talousjärjestelmän umpikuja siitä, kun käyttöarvo on alistettu vaihtoarvolle?

Oletteko samaa mieltä Adornon ja Horkheimerin kanssa siitä, että kapitalistinen yhteiskunta päätyy umpikujaan kun käyttöarvot alistetaan vaihtoarvoille? Käyttöarvo ja vaihtoarvohan ovat alunperin Marxin termejä. Mikäli nyt oikein muistan, niin tuotteen käyttöarvo on ihmiselle käytössä hyödyllisten ominaisuuksien arvo, kun taas vaihtoarvo tulee siitä, kun tuotteita vaihdetaan johonkin toiseen vaihdossa.

Todella huvittavaa on myös se, kuinka Suomessa aika suuri osa porukasta yrittää vieläkin tarratua siihen, mitä esimerkiksi Britanniassa tapahtui 1980-luvulla eli Yrittäjyyden taikasanaan, jolla uusliebralistisessa utopiassa yritettiin uskoa markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. 

Silloin Yrittäjyys-taikasanalla pyrittiin esimerkiksi rajoittamaan:

- Ay-liikkeen toimintaa

- Purettiin hyvinvointivaltiota

- Sysättiin vastuuta yksityisille kansalaisille tilanteissa, joissa suhdannetyöttömyys ensin ja sitten rakenteellinen työttömyys uhkasi syrjäyttää ison osan palkallaan elävää väestöä. 

Onneksi tuntuu, että jonkinlainen käännekohta olisi jo täällä tapahtunut, ja esimerkiksi näitä asioita ajavan Kokoomuksen suosio on kääntynyt aika suureenkin laskuun. 

Seuraavaksi pitäisi kuitenkin käydä sekin iso työ, että minkälaiseen talousjärjestelmään länsimaat seuraavaksi myöhäiskapitalismin jälkeen siirtyvät?

Ja mitäs siitä nyt tulikaan kun uskonnon ja politiikan yhdistää?

There is no such thing as passive citizen

"In the process-oriented understanding of democracy, citizenship is an active, public status, marked by an ethic of participation. In this sense, there is no such thing as a passive citizen, as 'citizen' is an active position as such.

Rosanvallon (2006, 24-26) has as far as claimed that the idea of a passive citizen is but a myth created by political agents who either innocently or willingly fail to understand the modes of being active and doing citizen, other than voting for representative governments and organs.

This does not not indicate that politically passive people are not citizens. Instead, by treating citizenship not as a status but as something that actualizes in the situations and moments of activity, it is possible to avoid labeling people as passive or active, and to recognize that nobody is either completely passive or entirely active, nor are these qualifications lasting and invariable."

Eeva Luhtakallion kirjasta Practicing democracy

"Talvisodan henkeen" vetoaminen lama-aikoina

Poliittisen historian lukeminen on hyödyllistä!

"1990-luvun alun lamavuosina (oma huomio: onhan nytkin vedottu) poliittiset päättäjät vetosivat "talvisodan henkeen" vaatiessaan kansallisen yksimielisyyden politiikkaa tietyllä tavalla kohdennettujen säästöjen ja leikkausten tueksi. Hallituksen poliittiset linjanvedot haluttiin esittää samaan tapaan "kansallisena tehtävänä" kuin aikanaan Neuvostoliiton torjuminen. Kasvottomat markkinavoimat yhtäältä naturalisoitiin luonnonlaeiksi ja toisaalta personoitiin "Neuvostoliitoksi". 

Kirjasta Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia (Pernaa, Niemi)

Ulkolinja: Itämeren toinen saasteaalto

http://areena.yle.fi/tv/2194869

Jutta puijasi lapsiperheitä

"Vasemmistonuoret peräänkuuluttaa muiden hallituspuolueiden vastuuta äänestäjilleen. SDP:n Jutta Urpilainen otti ennen vaaleja tehtäväkseen muun muassa lapsiperheiden toimeentulon parantamisen. Myös Kokoomus lupasi vaaliohjelmassaan, ettei heikoimmassa asemassa olevilta pidä leikata."

http://www.vasemmistonuoret.fi/?/site/vasemmistonuoret_pientuloisilta_leikkaaminen_ei_ole_vastuun_kantamista/

Sivistynyt valtio tukee taiteilijoitaan

http://areena.yle.fi/tv/2172511

Stradan lopussa oli hyvä juttu taiteilijoiden tukien paikallaanjunnaamisesta. Tuet ovat junnanneet paikallaan kymmenen vuotta, vaikka opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten palkat ovat samaan aikaan koko ajan nousseet. Ja siis huomio, kuten ohjelmassakin sanotaan, OKM:n yksi tehtävä on huolehtia taiteen kentän edellytyksistä. Kuten toimittaja pätevästi huomauttaa, nythän OKM on epäonnistunut tehtävässään. Taiteilijoilla ei ole täyttä mahdollisuutta tulla toimeen ilman apurahoja, joten tietenkin niidenkin on kehityttävä mun kehityksen mukana, apurahat ovat taiteilijoiden palkkoja.

Uskon, että loppujen lopuksi taustalla on vanhan köyhän maan ajatus ja sivistymättömyys siitä, että taiteesta ei kuuluisikaan maksaa, jolloin se olisi turhaa. Täällä ei loppujen lopuksi taidetta arvosteta, mutta kyllä se tulee muuttumaan, ainakin toivon niin, kunhan tämä pahin oikeistohapatus ja kaiken altistaminen kapealle markkinalogiikalle on ohi. Kaiken huipuksihan taiteilijoiden asioita saisi parempaan suuntaan todella pienellä panostuksella, koska asia on suurten budjettien maailmassa erittäin marginaalinen, mutta tukien parantamisen henkiset vaikutukset koko kansakunnalle voisivat ollakin huiman positiiviset. Reippaasti vain ääntä kuuluviin.

It’s developed country, not emerging economy, attitudes that are the problem on sustainability

Päivän linkkivinkki.

http://www.globaldashboard.org/2014/01/25/emerging-vs-developed-publics-sustainability/

Kaarolla on hyviä kolumneja

"Gilliganin vastaus on, kuten kirjan nimikin viittaa, politiikka. Kun republikaanit, eli oikeisto, saavat vallan murhat ja itsemurhat aloittavat tasaisen nousun, ja tuo nousu jatkuu tasaisena joka vuosi niin kauan kuin republikaanit pysyvät vallassa. Murhat ja itsemurhat alkavat vähetä tasaisesti heti, kun valkoiseen taloon tulee demokraattinen presidentti, ja vähenevät joka vuosi niin kauan kuin demokraatit ovat vallassa."

http://www.hs.fi/tiede/Häpeän+politiikka+tuottaa+kasapäin+ruumiita/a1390185798231?ref=hs-art-new-1&sivu=1

Saako lasten terveys olla kiinni Cheekeistä?

Cheek lahjoitti suuren summan lastensairaala-hankkeelle. Voi kuulostaa kivalta, mutta eikös lasten terveydenhoito ole yhteiskunnan, ei Cheekin tehtävä? Tässä kuviossa valta näistä asioista juurikin jälleen kerran lipsuu valtion ulkopuolelle, mikä todennäköisesti tarkoittaa, että Cheekit sun muut oikeistokumppanit ovat päättämässä siitä, kuinka tuota kyseistä sairaalaa pyöritetään. En kannata. Tärkeämpää olisi saada julkinen terveydenhoito niin lasten kuin kaikkien osalta kuntoon.

Naisten oikeus aborttiin päättyy Espanjassa

http://yle.fi/uutiset/naisten_oikeus_aborttiin_paattyy_espanjassa/6997030

Väestötieteen kurssillakin opettaja se sanoi, ihan väestötieteellisesti voi tutkia sitä, kuinka oikeisto- ja konservatiivipolitiikan läpimeno tuppaa maailmanlaajuisesti missä tahansa huonontamaan väestön elinoloja. Kauhean surullinen uutinen.

Antropologi ei ole turha, hän osaa selittää silpomiset

Tämä uusin Docventures-keskustelupätkä osoittaa hyvin sen, miksi vaikkapa antropologista on hyötyä, hän pystyy selittämään kulttuureista sellaisia asioita, jotka voisivat hyvin estää esimerkiksi monenlaiset silpomiset ja muut pitkin maailmaa.

Esimerkiksi Vaasassa monella oli tapana huudella siitä, kuinka turhia humanistit ovat. Mitä turhaa tuossa taidossa on? Eikö se ole enemmänkin elintärkeää? Tälläkin hetkellä taloustaantumassa ja oikeistobuumin jo kenties hieman väistymässä tiedon tieltä (?), eivät ole kauppaukot niitä, jotka osaavat tieteellisesti selittää lamaa ja kulttuurin muutosta, vaan yhteiskuntatieteilijät ja humanistit juurikin. Hää hää gubbet.



http://areena.yle.fi/radio/2089471

Thatcher piti Mandelaa terroristina

Pakko kommentoida Mandelan kuolemaa. Eikö ole ristiriitaista, että aikanaan oikeistojengi, kuten esim. M. Thatcher piti Mandelaa terroristina.
Oikeudenkäynnissä häntä uhkasi aikanaan jopa kuolemantuomio.
 Silti sama jengi hypettää häntä nyt ja muistelee kaihoisasti. Where's the Logic? 

Maailmantalouden myytit arjessa

Maailmantalouden myytit arjessa, osa 3/11

http://vimeo.com/78846033

Anna tietokoneen akun tyhjentyä

Kirjoittelin joskus läppäristäni, MacBook Airista, jonka hankin kaveriltani, joka puolestaan oli tuonut sen Jenkeistä. Hankin sen muistaakseni ehkä vuoden 2010 paikkeilla, se oli kuitenkin ostettu varmaankin paria vuotta aikaisemmin, eli voi olla jo vuodelta 2008.

Jokin aika sitten siihen vaihdettiin käsittääkseni emolevy, vakuutus korvasi, se oli hienoa.

Nyttemmin myös akku hajosi, kone rupesi pullistumaan, ilmeisesti mäkit tekevät niin merkkinä akun kuolemisesta. Päätin vaihdattaa senkin, tällä kertaa omalla kustannuksellani, ehkäpä koneella voi nyt taas olla pitkältikin vuosia edessään, vaikka viisi tai seitsemänkin? Tämäkään ei kuitenkaan minulle riitä, vaan toivoisin vieläkin kestävämpien koneiden paluuta, sellaisia kuin moneet koneet ennen olivatkin, nykyisin ne toimivat usein vain markkinalogiikan mukaan.

Korjaamisessa en katso ainoastaan korjaamisen minulle aiheuttamia kustannuksia, vaan vaikkapa sitäkin, mitä uuden koneen valmistaminen merkitsee ympäristöllisesti, ja minkälaisissa työoloissa koneet tehdään, usein hirvittävissä. Yksi mottoni on, että jos joku on jotakin miltei orjatyönä tehnyt, on minun velvollisuuteni käyttää se niin loppuun kuin mahdollista.

Täytyy myöntää, että akun vaihdon yhteydessä tuli ilmi, että piuhaahan kannattaa aina irrottaa, ja antaa akun kulua, sillä mikäli olen oikeassa, niin akut toimivat siten, että niiden kuuluukin latautua tyhjäksi, ja sitten taas täyttyä (plus-miinus). Jos latauspiuhaa pitää koko ajan kiinni, se kuluttaa jatkuvasti, jolloin sen käyttöikä on lyhyempi.

Ajatelkaa, kuinka moni ei todennäköisesti toimi näin, ajatelkaa kuinka monta läppäriä maailmassa on. Kuinka paljon voisi säästää akkuja, koneita, energiaa ja rahaa, pelkästään tällaisilla pienillä teoilla. Mutta sellaisia monet asiat usein ovatkin, pieniä tekoja.

"Ja lopuksi hieman kunniaa Siilinjärven metsästysseuralle"

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/pääministeri-sallisi-metsästyksen-luonnonsuojelualueilla-1.49147

Katainen haluaisi sallia metsästyksen luonnonsuojelualueille. Vaikea uskoa, että pääministeri on tosiaan niin hoopo, ettei edes tiedä mikä juuri luonnonsuojelualueen pointti on:

"Luonnonsuojelualue on alue, jonka käyttöä on rajoitettu, koska tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta.^[1] Luonnonsuojelualue voi olla luonnonpuisto, puisto tai muu alue. Luonnonsuojelualueiden erityiset säännöt ja rajoitukset varmistavat tiettyjen eliölajien ja koko puiston säilymisen, kuten esimerkiksi tarkasti merkityt kulkureitit tai polut sekä usein myös pyöräilykielto alueella. <sup>[2]"

Teksti Wikipediasta muotoiluineen.</sup> 

Nolottaa, että pääministeriksi asti päässyt tuollainen paukuttelija.