maanantai 15. joulukuuta 2014

Tuleeko talousjärjestelmän umpikuja siitä, kun käyttöarvo on alistettu vaihtoarvolle?

Oletteko samaa mieltä Adornon ja Horkheimerin kanssa siitä, että kapitalistinen yhteiskunta päätyy umpikujaan kun käyttöarvot alistetaan vaihtoarvoille? Käyttöarvo ja vaihtoarvohan ovat alunperin Marxin termejä. Mikäli nyt oikein muistan, niin tuotteen käyttöarvo on ihmiselle käytössä hyödyllisten ominaisuuksien arvo, kun taas vaihtoarvo tulee siitä, kun tuotteita vaihdetaan johonkin toiseen vaihdossa.

Todella huvittavaa on myös se, kuinka Suomessa aika suuri osa porukasta yrittää vieläkin tarratua siihen, mitä esimerkiksi Britanniassa tapahtui 1980-luvulla eli Yrittäjyyden taikasanaan, jolla uusliebralistisessa utopiassa yritettiin uskoa markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. 

Silloin Yrittäjyys-taikasanalla pyrittiin esimerkiksi rajoittamaan:

- Ay-liikkeen toimintaa
- Purettiin hyvinvointivaltiota
- Sysättiin vastuuta yksityisille kansalaisille tilanteissa, joissa suhdannetyöttömyys ensin ja sitten rakenteellinen työttömyys uhkasi syrjäyttää ison osan palkallaan elävää väestöä. 

Onneksi tuntuu, että jonkinlainen käännekohta olisi jo täällä tapahtunut, ja esimerkiksi näitä asioita ajavan Kokoomuksen suosio on kääntynyt aika suureenkin laskuun. 

Seuraavaksi pitäisi kuitenkin käydä sekin iso työ, että minkälaiseen talousjärjestelmään länsimaat seuraavaksi myöhäiskapitalismin jälkeen siirtyvät?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti