Lakoista

Väliaikatietoja kokeilemistani lakoista. Facebookin täysimittainen lakko taisi kestää ainakin kuukauden, jos ei toistakin kuukautta. Koin sen mukavaksi ja hyväksi, enpä juuri Buukkia kaivannut. Nyt olen kuitenkin välillä palaillut, tosin en tiedä mikä on ajatukseni tulevaisuudessa, sillä lakosta niin tykkäsin.

Toinen meneillään olevan lakko on lentolakko ympäristösyistä. Kirjoitinkin siitä syksyllä jompaan kumpaan blogiini, mutta nyt en kirjoitusta löydä. Lentäminen on erittäin saastuttavaa toimintaa, yksi pitkä lento vuodessa aiheuttaa saman verran ympäristövaikutuksia kuin omakotitalon vuoden lämmitys.

Tuttujen hyvien esimerkkien jälkeen ja valitettavasti muutaman vuoden pohdinnan jälkeen päädyin ensin vähentämään lentojani, sitten pitää aluksi noin 1,5 vuoden lentolakon. Ajatuksissa ja toiveissa oli aluksi, että tuon pituisesta lakosta on helpompi aloittaa, ja mahdollisesti jatkaa kokonaan lentämättömyyttä sen jälkeen tai ainakin vähälentoista elämää, sellaisen hiilijalanjäljen elämää ylipäätään, jollainen jokaisella maapallon kansalaisella saisi olla, jotta maapallo kestää elämisemme.

Nyt lakko on kestänyt jo yli yhdeksän kuukautta, ja helppoa on kuin heinänteko. Ei ole tullut mitään ongelmia, muutamista tarjotuista lennoista olen kieltäytynyt. Loppukesästä mahdollisesti koittava matka Pohjois-Italiaan sujuu junalla tai bussilla.

Oletko sinä lentämätön tai oletko harkinnut sellaista?

Facebook hattuhyllylle

Lueskelin eilen tutkimuksista liittyen sosiaaliseen mediaan ja Facebookin käyttöön. Ehkä hieman yllättäenkin tulokset olivat Facebookille kielteisiä. Tutkimusten mukaan sosiaalinen media ei esimerkiksi juurikaan lisää ihmisen onnellisuutta, vaan ruokkii enemmän esimerkiksi kateutta ja vertailua. Myös kaksi kolmasosa sen käytön lopettaneista oli tyytyväisiä päätökseensä. 

Jännä, kun joskus muutama vuosi sitten luin jutun siitä, että seuraavaksi ihmiset lähtevät Facebookista, suhtauduin siihen skeptisesti. Eilen sitten sain yhtäkkiä idean sieltä lähtemisestä, nappulan painaminen tuntui yllättävän vaikealta ja radikaalilta. Takaportiksi jäi se, että en kokonaan poistanut tiliäni, vaan pääsen takaisin halutessani. 

Kun keskustelin aiheesta jonkun kanssa, hän sanoi, että etkö voisi vain käyttää sitä eri tavoin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en oikein, koska jos se on olemassa, menen sinne. Mietin myös sitä, mitä tällä hetkellä koen saavani sieltä, se yllätti. En oikein mitään. Yhden henkilön kanssa tulee juteltua päivittäin siellä (terveiset jos luet tämän), mutta hänen kanssaan voin jutella esimerkiksi sähköpostin chatin kautta. Hyvinhän voi olla, että vielä palaan sinne, pidänkin sitä vaihtoehtona. Nyt päätin kuitenkin kokeilla tällaista. 

Kun mietintöni etenivät pidemmälle, mietin monenlaista. Esimerkiksi sitä, kuinka Facebookin käyttäminen vaikuttaa ajatteluumme ja sen muuttumiseen, minkälaisia päätelmiä teemme sen perusteella, kuinka paljon vietämme siellä aikaa. Koskaan se ei korvaa kasvokkaista tapaamista. Tuntuu, että se on aivan oma maailmansa. 

Eilen mietin, että pahimmillaan palaan vieroitusoireissani jo tänään. Minut kuitenkin yllätti se, kuinka ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, etten kaipaa takaisin. Aivan kuin se olisi joku oma suuri maailmansa, jonka sain nyt jätettyä sivuun, olen siitä huojentunut. Olo on rauhallisempi, eikä älypuhelimella tarvitse joka 6,5. minuutti mennä Facebookiin, niin kuin jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset keskimäärin tekevät. 

Yhtäkkiä tuntui siltä, että en halua nähdä mistä ihmiset siellä tykkäävät, en halua sitä kaikkea tietoa. Ajatus siitä, että ehkäpä joku saattaa nyt joskus kirjoittaa minulle sähköpostin, lähettää tekstiviestin tai soittaa, Facebook-viestin sijasta, tuntui sekin mukavalta. Ne ovat jotenkin paljon hallittavampia keinoja yhteydenpitoon. 

Oikeita ystäviähän Facebook-ystävät eivät ole, se on vain jonkunlainen nettiverkosto, johon ihmiset laittavat kuviaan ja juttujaan. Mutta kun ihminen viettää siellä aikaansa, alkaa se vaikuttaa koko elämään. Ihmisethän puhuvat hyvin paljon nykyään Facebookista, siitä mitä siellä tapahtui. Mieleen tulee teknologinen deternimismi, jossa teknologia ohjaa yhteiskunnan kehitystä, kun taas itse uskon siihen mieluiten vain välineenä. 

Jännittää hieman miten projektilleni käy, ainakin ensimmäisen päivän reaktiot yllättivät. Ja muuttaako tämä nyt sitten sitä, miten ihmiset ottavat yhteyttä? Vai ottavatko he? Ajattelen joten kuten niin, että kyllä minut löydetään, mikäli oikeasti halutaan. Ei minun tarvitse olla Facebookissa mahdollisimman hyvin saatavilla. 

Minkälaisia ajatuksia teillä on suhteestanne sosiaaliseen mediaan ja Facebookiin? 

Deittailusta "dokkaria"

Ollaan tässä päädytty kaverin kanssa työstämään jonkunlaista kuvausprojektia deittailusta, tuntuu, että matskua on jo kauheasti kasassa, ehkä pian pitäisi päästä katsomaan ruudulta millaisen kokonaisuuden siitä saisi. Kaikkeen sitä sattuu mukaan!

Jos siitä saa editoitua hyvän, niin ehkä heitetään se nettiin, en minä tiedä!