maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lakoista

Väliaikatietoja kokeilemistani lakoista. Facebookin täysimittainen lakko taisi kestää ainakin kuukauden, jos ei toistakin kuukautta. Koin sen mukavaksi ja hyväksi, enpä juuri Buukkia kaivannut. Nyt olen kuitenkin välillä palaillut, tosin en tiedä mikä on ajatukseni tulevaisuudessa, sillä lakosta niin tykkäsin.

Toinen meneillään olevan lakko on lentolakko ympäristösyistä. Kirjoitinkin siitä syksyllä jompaan kumpaan blogiini, mutta nyt en kirjoitusta löydä. Lentäminen on erittäin saastuttavaa toimintaa, yksi pitkä lento vuodessa aiheuttaa saman verran ympäristövaikutuksia kuin omakotitalon vuoden lämmitys.

Tuttujen hyvien esimerkkien jälkeen ja valitettavasti muutaman vuoden pohdinnan jälkeen päädyin ensin vähentämään lentojani, sitten pitää aluksi noin 1,5 vuoden lentolakon. Ajatuksissa ja toiveissa oli aluksi, että tuon pituisesta lakosta on helpompi aloittaa, ja mahdollisesti jatkaa kokonaan lentämättömyyttä sen jälkeen tai ainakin vähälentoista elämää, sellaisen hiilijalanjäljen elämää ylipäätään, jollainen jokaisella maapallon kansalaisella saisi olla, jotta maapallo kestää elämisemme.

Nyt lakko on kestänyt jo yli yhdeksän kuukautta, ja helppoa on kuin heinänteko. Ei ole tullut mitään ongelmia, muutamista tarjotuista lennoista olen kieltäytynyt. Loppukesästä mahdollisesti koittava matka Pohjois-Italiaan sujuu junalla tai bussilla.

Oletko sinä lentämätön tai oletko harkinnut sellaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti