perjantai 20. joulukuuta 2013

Naisten oikeus aborttiin päättyy Espanjassa

http://yle.fi/uutiset/naisten_oikeus_aborttiin_paattyy_espanjassa/6997030

Väestötieteen kurssillakin opettaja se sanoi, ihan väestötieteellisesti voi tutkia sitä, kuinka oikeisto- ja konservatiivipolitiikan läpimeno tuppaa maailmanlaajuisesti missä tahansa huonontamaan väestön elinoloja. Kauhean surullinen uutinen.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Antropologi ei ole turha, hän osaa selittää silpomiset

Tämä uusin Docventures-keskustelupätkä osoittaa hyvin sen, miksi vaikkapa antropologista on hyötyä, hän pystyy selittämään kulttuureista sellaisia asioita, jotka voisivat hyvin estää esimerkiksi monenlaiset silpomiset ja muut pitkin maailmaa.

Esimerkiksi Vaasassa monella oli tapana huudella siitä, kuinka turhia humanistit ovat. Mitä turhaa tuossa taidossa on? Eikö se ole enemmänkin elintärkeää? Tälläkin hetkellä taloustaantumassa ja oikeistobuumin jo kenties hieman väistymässä tiedon tieltä (?), eivät ole kauppaukot niitä, jotka osaavat tieteellisesti selittää lamaa ja kulttuurin muutosta, vaan yhteiskuntatieteilijät ja humanistit juurikin. Hää hää gubbet.



http://areena.yle.fi/radio/2089471

lauantai 7. joulukuuta 2013

Thatcher piti Mandelaa terroristina

Pakko kommentoida Mandelan kuolemaa. Eikö ole ristiriitaista, että aikanaan oikeistojengi, kuten esim. M. Thatcher piti Mandelaa terroristina.
Oikeudenkäynnissä häntä uhkasi aikanaan jopa kuolemantuomio.
 Silti sama jengi hypettää häntä nyt ja muistelee kaihoisasti. Where's the Logic? 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Anna tietokoneen akun tyhjentyä

Kirjoittelin joskus läppäristäni, MacBook Airista, jonka hankin kaveriltani, joka puolestaan oli tuonut sen Jenkeistä. Hankin sen muistaakseni ehkä vuoden 2010 paikkeilla, se oli kuitenkin ostettu varmaankin paria vuotta aikaisemmin, eli voi olla jo vuodelta 2008.

Jokin aika sitten siihen vaihdettiin käsittääkseni emolevy, vakuutus korvasi, se oli hienoa.

Nyttemmin myös akku hajosi, kone rupesi pullistumaan, ilmeisesti mäkit tekevät niin merkkinä akun kuolemisesta. Päätin vaihdattaa senkin, tällä kertaa omalla kustannuksellani, ehkäpä koneella voi nyt taas olla pitkältikin vuosia edessään, vaikka viisi tai seitsemänkin? Tämäkään ei kuitenkaan minulle riitä, vaan toivoisin vieläkin kestävämpien koneiden paluuta, sellaisia kuin moneet koneet ennen olivatkin, nykyisin ne toimivat usein vain markkinalogiikan mukaan.

Korjaamisessa en katso ainoastaan korjaamisen minulle aiheuttamia kustannuksia, vaan vaikkapa sitäkin, mitä uuden koneen valmistaminen merkitsee ympäristöllisesti, ja minkälaisissa työoloissa koneet tehdään, usein hirvittävissä. Yksi mottoni on, että jos joku on jotakin miltei orjatyönä tehnyt, on minun velvollisuuteni käyttää se niin loppuun kuin mahdollista.

Täytyy myöntää, että akun vaihdon yhteydessä tuli ilmi, että piuhaahan kannattaa aina irrottaa, ja antaa akun kulua, sillä mikäli olen oikeassa, niin akut toimivat siten, että niiden kuuluukin latautua tyhjäksi, ja sitten taas täyttyä (plus-miinus). Jos latauspiuhaa pitää koko ajan kiinni, se kuluttaa jatkuvasti, jolloin sen käyttöikä on lyhyempi.

Ajatelkaa, kuinka moni ei todennäköisesti toimi näin, ajatelkaa kuinka monta läppäriä maailmassa on. Kuinka paljon voisi säästää akkuja, koneita, energiaa ja rahaa, pelkästään tällaisilla pienillä teoilla. Mutta sellaisia monet asiat usein ovatkin, pieniä tekoja.




maanantai 21. lokakuuta 2013

"Ja lopuksi hieman kunniaa Siilinjärven metsästysseuralle"

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/pääministeri-sallisi-metsästyksen-luonnonsuojelualueilla-1.49147

Katainen haluaisi sallia metsästyksen luonnonsuojelualueille. Vaikea uskoa, että pääministeri on tosiaan niin hoopo, ettei edes tiedä mikä juuri luonnonsuojelualueen pointti on:

"Luonnonsuojelualue on alue, jonka käyttöä on rajoitettu, koska tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta.[1] Luonnonsuojelualue voi olla luonnonpuisto, puisto tai muu alue. Luonnonsuojelualueiden erityiset säännöt ja rajoitukset varmistavat tiettyjen eliölajien ja koko puiston säilymisen, kuten esimerkiksi tarkasti merkityt kulkureitit tai polut sekä usein myös pyöräilykielto alueella. [2]"

Teksti Wikipediasta muotoiluineen. 

Nolottaa, että pääministeriksi asti päässyt tuollainen paukuttelija.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pätevät helsinkiläiset

Olen keksinyt miksi helsinkiläiset pätevät ulkopuolisen mielestä liiaksi. Missään ei tunne olevansa niin yksin kuin suurkaupungissa. Toisaalta voi vapautua yksilönä joistakin kahleista, mutta toisaalta pääkaupunkilaisuus on usein yksinäisyyttä. Resursseista, kuten rahasta, työpaikoista, opiskelupaikoista kilpaillaan hiukan enemmän.

Yksilö huomaa, että tässähän on skarpattava. Skarppaus johtaa siihen, että usein sosiaaliset tilaisuudetkin ovat monenlaista vertailua. Puhutaan asemista, asunnoista. Ihmiset pelkäävät näyttää todellisia tunteita, koska oikeastaan nuo ihmiset eivät ole ystäviäkään. Tuttavia, verkostoja. Elämästä tulee kilpavarustelua. Siihen kun ynnää sen, että aika harva helsinkiläinen tai pääkaupunkiseutulainen edes on täältä kotoisin, syntyy juurettomuus ja historiattomuus. Lisäksi täälläkin muutetaan jatkuvasti, eikä Eiralla ja Kontulalla ole juurikaan mitään yhteistä. Erittäin yleinen kysymys pk-seudulla onkin ammatti ja asuinpaikka, joiden perusteella ihminen lokeroidaan.

Eikä ihmisillä ole keskimääräisesti aikaakaan ylläpitää ystävyyksiään, jos vanhoja ystäviä edes paikkakunnalla on. Työtahti on kiireisempi, odotukset kovat, sinut voidaan korvata sormien napsautuksella. Jos täällä haluaa joten kuten pärjätä, koko elämä menee työhön satsaamiseen, vaikka se ei olisikan mikään unelmaduuni, niin kuin suurella osalla ihmisistä ei ole. Lisäksi tulevat vielä työmatkoihin menevät ajat.

Nuoret aikuiset etsivät Helsingistä myös mahdollista kumppania, perheenperustamiseen tai muuten vain. Kaikilla ei kuitenkaan natsaa, tai odotetaan liikaa. Rakkaus uskontona voi olla siitä hämäävä, että siinä voi biologisen kellon viisari äkkiä näyttää iltakymmentä. Toisaalta suurkaupunkien tarjontakin voi aiheuttaa New York -ilmiötä, vaihtoehtoja on liikaa, saisinko sittenkin vielä jonkun paremman?

Luontosuhdekin on heppoisempi, vaikka ihminen sen tarvitsisi. Lähiöön tai kerrostaloon on helppo jäädä jumiin. Kun ovesta astuu ulos, astuu yleensä kuvaan myös kaupungin hintataso.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vares ja orava

Pakko kirjoittaa jotakin jonnekin. Mietin vain vieläkin Vares-elokuvia, Turkua ja Helsinkiä. Yksi laini, joka jäi mieleen viime vareksesta, on tämä:

- Se oli fiksu likka, kirjoilla yliopistollakin.

Turkulaisen huumorin ytimessä? Helsinkiläistä huumoria ei edes ole. No, on sitä, mutta täällä on pakko ottaa itsensä hemmetin tosissaan, että saa edes leipää pöytään tällaisina aikoina. Tahti on kova ja kilpailijoita riittää.

Turussa on sentään jo huomattu, että tuollainen koko elämän juokseminenhan on kertakaikkisen turhaa, paljon hauskempaa heittää hauskaa juttua.

Ostaisin vokaalin O, niin kuin oravanpyörä.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kyseenalaistaako kahdeksan kymmenestä jenkistä evoluution?

"Tiedevastaisuus on Yhdysvalloissa totisinta totta. Valtiovallan erinäiset virastot ovat pitkään muokanneet tieteellisten neuvottelukuntien raportteja omiin tarkoitusperiinsä ja kieltäneet asiantutnija-avustajiaan puhumasta julkisesti muista kuin heille sopivista tutkimustuloksista. 

Samanaikaisesti pyrkivät vaikutusvaltaiset painostusjärjestöt estämään tieteellistä tutkimusta pitämällä muun muassa kantasolututkimuksen kiellettynä; evoluution kyseenalaistaa kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta; kreationismiin uskoo ja sitä haluaa koulujen opettavan puolestaan kuusi kymmenestä.

Myös skeptisyys ilmastotieteilijöiden ilmastonmuutoksesta esittämiä tietoja kohtaan on laajalle levinnyttä. Skeptikot ovatkin kyenneet esittämään valtiolliset toimet ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi."

Tieteessä tapahtuu -lehden 5/2013 numerossa Markku Ruotsila kirjoittaa tiedevalistuksesta ja valistuksen perinnöstä Yhdysvalloissa. Voiko tuo evoluution kyseenalaistaneiden määrä olla tottakaan?

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Naiset kotitöissä ja huonosti palkatuissa tehtävissä

"Suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut vahvasti näkymättömän sukupuolisopimuksen varaan. Täällä ei kenenkään allekirjoittamalla tai välttämättä edes ääneen lausumalla sopimuksella viitataan kahteen asiaan. Siihen, että yhtäältä naiset ovat hoitaneet pääosan kotitöistä ja tällä tavoin vapauttaneet miehet tekemään työuraa, ja toisaalta siihen, että naiset ovat suostuneet huonosti palkattuihin sosiaalialan töihin ja hoivatehtäviin." 

- Jokinen & Saaristo (2006)

torstai 18. heinäkuuta 2013

Positiivinen erityiskohtelu hallintolaissa

Luen hallintolakia julkisoikeuden tenttiin, ja sieltä löytyi ainakin yksi todella mielenkiintoinen kohta, jonka tiimoilta on monissa keskusteluissa väännetty:

"Tasapuolisuusvaatimus ei sinänsä estä positiivisia erityistoimia, joiden tarkoituksena on poistaa aikaisempi eriarvoisuus tai syrjivä käytäntö suosimalla heikommassa asemassa tai vähemmistönä olevia, esimerkiksi naisia, lapsia tai etnisiä tai kielellisiä vähemmistöjä.

Positiivisen erityiskohtelun tulee perustua päätökseen tai suunnitelmaan, jota sovelletaan asiallisesti ja johdonmukaisesti. Erityiskohtelussa on myös noudatettava suhteellisuusperiaatetta siten, että menettely ja käytetyt erityistoimet ovat kohtuullisessa suhteessa kohtelun tavoitteeseen."

Muistan, että YLE:llä ainakin etniset vähemmistöt saivat työpaikkaa hakiessaan jonkinlaisia lisäpisteitä, olisi mielenkiintoista tietää tästä enemmän. Useinhan sukupuoli- tai muut vähemmistöt saavat vaikkapa yhden tai kaksi lisäpistettä, siten, että lisäys on juurikin hyvin suhteellinen.

Muistelisin myös, että opettajankoulutukseen hakevat miehet saavat tuota positiivista erityiskohtelua. Itse aivan ehdottomasti kannatan tätä, monissa maissahan tämänkaltaisilla toimilla ollaan saatu esimerkiksi naisten käyttämätöntä potentiaalia, joka aiheuttaa aivan taloudellisiakin kustannuksia, käyttöön.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Hukassa ei ole vanhemmuus vaan sosiaalipolitiikka

"Lapsia uhkaavat pahoinvointidiskursseissa monet asiat. Vanhempien aikapulan lisäksi lapsille ovat siinä vaaraksi lapsuuden ja kodin medioituminen, kaupallistuminen, kuluttajistuminen ja seksualisoituminen. Työelämän vaativuus, paineet ja kiire saavat kyllä jatkuvasti julkista huomiota. Olisiko silti niin, että vanhemmuuden epäonnistumisia ei enää samalla tavalla laiteta työelämän piikkiin vaan vanhempien omalle vastuulle.

Olen näkevinäni moraalisen ilmapiirin kiristymistä. Vaikka julkiset diskurssit ovat sukupuolipoliittisesti korrekteja, vanhempiin kohdistuvat puhuttelut ovat piilevästi sukupuolittuneita. Vai ovatko pientä lasta laiminlyövät (iltapäivälehtien lempiesimerkki on kapakkaan lähteneet) äiti ja isä jo tulleet moraalisesti yhtä tuomittaviksi?

Ainakin äidit kokevat isiä useammin huolta jaksamisestaan vanhempana (Lammi-Taskula ja Salmi 2008). Tuo huoli ei ole niinkään menestyjän huolta, vaan se liittyy toimeentulovaikeuksiin, yksinhuoltajuuteen, omaan uupumiseen sekä lapsuusperheessä koettuihin ongelmiin. Tämän valossa hukassa ei ole vanhemmuus vaan sosiaalinen ja sosiaalipoliittinen tuki."

- Julkunen

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Suomi jälkijunassa miesten ja naisten palkkatasa-arvossa niin Pohjoismaissa kuin OECD-tasolla

"Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sukupuolen mukainen palkkaero on kaventunut, mutta Suomessa tilanne on 1980-luvun lopulla lähtien jämähtänyt suurin piirtein iskulauseenomaiselle "naisen euro on 80 senttiä" -tasolle (Lehto 2007). Tämä noin 20 prosentin palkkaero kuvaa säännöllisen työajan keskimääräisten kuukausiansioiden eroa. Se kertoo naisten ja miesten töiden erilaisesta palkkauksellisesta arvostuksesta sekä eri sektoreiden erilaisesta palkanmaksukyvystä.

Miesten ja naisten välinen palkkaero on Suomessa suurempi kuin OECD-maissa keskimäärin ja suurempi kuin muissa Pohjoismaisa. OECD:n tilaston mukaan kuilu vuonna 2005-2006 oli Suomessa 19, Ruotsissa 15 ja Tanskassa 11 prosenttia (OECD Employment Outlook 2008, Julkunen 2009b, 76).

Suomalaista palkkakuilua ei voi selittää naisten vähäisemmällä koulutuksella, työkokemuksella ja ammatillisella järjestäytymisellä tai lyhyemmällä työajalla. Pohjoismainen vertailu osoittaa, ettei selitykseksi kelpaa myöskään naisvaltaisen julkisen sektorin laajuus ja siihen liittyvä segregaatio."

- Julkunen

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Geenimuunnellun soijan käyttö aloitettu rehunvalmistuksessa Turussa - kommentteja

Aika hämmentävä ja ristiriitainen juttu. Suomen Rehun Jarno Erkamaa sanoo: "kuluttajien ehdoilla mennään". Kuitenkin samassa jutussa selviää, että kuluttaja ei voi pakkauksesta tietää onko tuote geenimuunneltu vai ei.

Sitten Erkamaa sanoo: "mitään turvallisuusriskiä ei ole". Sitten seuraavaksi hän sanoo itse: "Suomi on halunnut pysyä kuitenkin muuntelemattoman soijan käytössä ehkä eettisten arvojen takia".

Eikö jutussa voisi lisäksi pureutua juuri näihin eettisiin asioihin, koska sehän geenimuuntelussa on iso asia, niin kuin monet varmaan biologian tunnilta muistavat.

Juttuun kaipaisi lisää tietoa geenimuuntelun eduista ja haitoista, jotta jokainen voi arvioida suhdettaan geenimuunteluun. Muutamana puolesta ja vastaan argumenttina esimerkiksi:

- ruoantuotanto tehostuisi
- mutta geenimuunnellut kasvit leviävät helposti viljelypelloilta joko luontoon tai gmo-vapaille pelloille, tätä voi olla mahdoton kontrolloida ja seuraukset voivat olla odottomattomia. Suurtilallisille taloudellisesti kannattava, hyvin laajamittainen soijanviljely on vähentänyt maatalousalueiden biodiversiteettiä merkittävästi esimerkiksi Etelä-Amerikassa.


http://yle.fi/uutiset/geenimuunnellun_soijan_kaytto_aloitettu_rehunvalmistuksessa_turun_tehtailla/6730745

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lakoista

Väliaikatietoja kokeilemistani lakoista. Facebookin täysimittainen lakko taisi kestää ainakin kuukauden, jos ei toistakin kuukautta. Koin sen mukavaksi ja hyväksi, enpä juuri Buukkia kaivannut. Nyt olen kuitenkin välillä palaillut, tosin en tiedä mikä on ajatukseni tulevaisuudessa, sillä lakosta niin tykkäsin.

Toinen meneillään olevan lakko on lentolakko ympäristösyistä. Kirjoitinkin siitä syksyllä jompaan kumpaan blogiini, mutta nyt en kirjoitusta löydä. Lentäminen on erittäin saastuttavaa toimintaa, yksi pitkä lento vuodessa aiheuttaa saman verran ympäristövaikutuksia kuin omakotitalon vuoden lämmitys.

Tuttujen hyvien esimerkkien jälkeen ja valitettavasti muutaman vuoden pohdinnan jälkeen päädyin ensin vähentämään lentojani, sitten pitää aluksi noin 1,5 vuoden lentolakon. Ajatuksissa ja toiveissa oli aluksi, että tuon pituisesta lakosta on helpompi aloittaa, ja mahdollisesti jatkaa kokonaan lentämättömyyttä sen jälkeen tai ainakin vähälentoista elämää, sellaisen hiilijalanjäljen elämää ylipäätään, jollainen jokaisella maapallon kansalaisella saisi olla, jotta maapallo kestää elämisemme.

Nyt lakko on kestänyt jo yli yhdeksän kuukautta, ja helppoa on kuin heinänteko. Ei ole tullut mitään ongelmia, muutamista tarjotuista lennoista olen kieltäytynyt. Loppukesästä mahdollisesti koittava matka Pohjois-Italiaan sujuu junalla tai bussilla.

Oletko sinä lentämätön tai oletko harkinnut sellaista?

Hyvä dokkari kemikaaleista syövän syynä

http://areena.yle.fi/tv/1439568

Yhdysvaltalainen mikrobiologi Sandra Steingraber sairastui syöpään ja ryhtyi tutkimaan kemikaalien yhteyttä syöpään. Ohjaus: Chanda Chevannes, 2010. (U)

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Mahdollisuuksien tasa-arvosta

"Uusliberaali mieliala liittää sosiaaliseen tasa-arvoon tasapäisyyden, joka sopii huonosti menestystä, erottautumista ja "kannustavuutta" suosivaan eetokseen. Lopputuloksen tasa-arvoa tärkeämmäksi on tullut mahdollisuuksien tasa-arvo (equal opportunities), kaikkien yhtäläinen mahdollisuus tavoitella arvostettuja asioita. Se on laajasti hyväksytty periaate, mutta samalla illuusio; ihmiset syntyvät erilaisiin olosuhteisiin ja erilaisin kyvyin. Samalla tuo illuusio oikeuttaa epätasan jakoa ja eriarvoisuutta. Luokka-asemiin liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset erot hyväksytään oikeudenmukaisina; ne käsitetään ansaittuina eroina.

Joan Acker (2006) huomauttaa, että luokkien tasa-arvo on jo käsitteellisesti mahdoton asia: luokat rakentuvat eriarvoisuudelle. Vasemmistolainen politiikka ja pohjoismainen eetos ovat kuitenkin pyrkineet pitämään tulo- ja elintasoeroja kohtuullisina, se on jo itsessään toiminut naisten hyväksi. (Uus)liberaali aika hyväksyy taloudellisten ja sosiaalisten erojen kasvun, ja näin myös naisten keskinäisten erojen ja todennäköisesti myös naisten ja miesten välisten erojen kasvun. Tuloerojen kasvu (myös) Suomessa ja Ruotsissa kertoo kohtuudesta tingityn (Espen-Andersen 2005). Suomalaisessa kielenkäytössä eriarvoisuuden rinnalle on tullut eriarvoisuutta viattomammalta kuulosta epätasa-arvo."

Kirjasta Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit (Raija Julkunen)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Itä-Euroopan sukupuolten tasa-arvon romahdus

"Sosialistinen ajattelu on tarjonnut sellaisen käytännöllisen näkemyksen sukupuolten tasa-arvosta, jota on voitu soveltaa myös Pohjoismaissa: naiset koulutukseen ja palkkatyöhön, valtion tarjoama päivähoito lapsille, valtion takaama syntyvyyden säännöstely ja abortti. Länsi-Saksan ja DDR:n sukupuoli-ideologian eroa korostanut Ilona Ostner (1993) katsookin, että pohjoismainen ja DDR-läinen sukupuolipolitiikka ja valtion rooli ovlivat samasta puusta.

Itä-Euroopan maissa sukupuolten tasa-arvoa ajanut sosialistinen ideologia oli enemmän tai vähemmän ylhäältä annettua. Se ei ollut juurtunut kansalaisyhteiskuntaan. Sosialismin romahduksen myötä myös tasa-arvo, ideologia ja sen käytännöt (naisten ansiotyö, vapaa abortti, päivähoito ja julkiset palvelut) kokivat vaihtelevasti takaiskuja, paluuta jyrkkiin sukupuolirooleihin ja korostettuun naisellisuuteen."

- Julkunen

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Oikiksen terassilla

Lounas oikiksen terassilla on aina lounas oikiksen terassilla. Yksi näyttää siltä, että on omasta mielestään todella menestynyt, kaksi nuorta poikaa on varmuuden vuoksi pukeutuneita niin kuin olisivat jo suuressa Riisto & Riisto -toimistossa töissä, vaikka oikeasti on vasta ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeinen kesä, eikä kesätöistä tietoakaan. Yhdet pyrkivät osoittamaan harrastustensa sivistyneisyyden keskustelemalla kipsiveistosten tekemisestä, poskilta kuultaa kuitenkin gradustressi.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kaniineja kylpyhuoneessa

Olen parhaillani katsomassa Areenalta Elämää miehitysajan Ranskassa. Ranskalaiset kuvaavat ja muistelevat tiukkaa aikaa. Esimerkiksi kaniineja kasvatettiin kylpyhuoneissa, jotta säännöstellyn ruoan ja lihan lisäksi saataisiin lisää lihaa. Kaniiniparat.

No, jotenkin tuo kaikki ei kuulosta tänä päivänä niin vieraalta. Ruokakin oli kortilla, silloin nuori kirjailijatar, kertoo nyt myöhemmin, että poikaystävätkin valittiin varsin erikoisin kriteerein. Kenen kanssa pääsee lomalle jonnekin, kenellä on hieman parempi elintaso kuin itsellä. Näinhän kurjuus toimii. Liettuassakin asuessa huomasi, kuinka paikallisittain varakkaat suomalaismiehet kiinnostivat paikallisia, rakkaudesta oli kyse harvoin. Tai voiko sitä niin tarkkaan sanoa, mistä milloinkin on kyse.

Samaan aikaan miehittäjillä oli juhlat ja jatkuva bouffet-pöytä. Tulee hieman mieleen näin lama-aikana paremmin erottuvat sukupolvierot- ja kuilut. Lama on iskenyt vahvasti meihin nuoriin. Helsingissä kaikki tietävät ja arvostavat ilmaisia kahveja ja ruokia. Moni on ruvennut roskis-dyykkaamaan. Tosin moni tekee sitä myös ympäristösyistä. Samaan aikaan vanhempiemme sukupolvi jopa naureskelee meille ja jatkaa kulutusjuhlaansa.

Parinmuodostuksessa olen havainnoinut paluuta perinteisempään. Monet tuttavistani nuorista naisista etsivät vimmatusti turvaa ja tukea nuorista miehistä. Vauvoja syntyy paljon, naimisiin mennään. Monet puhuvat ja vertailevat avoimesti tapailukumppanin sosiaalista asemaa ja varallisuutta, mielestäni enemmän kuin ennen.

Presidenttitasolla puhutaan siitä, kuinka pitäisi luopua ja ei saa oleskella. Ikäänkuin ihmiset vähentyneiden työpaikkojen ja muualle siirretyn teollisuuden takia oleskelisivat jotenkin vapaaehtoisesti, nuorten niskaan yritetään kasata suurta syyllisyyttä. Monelle tämä kaikki on niin paljon, että haetaan nappia lääkäriltä. Itse toivoisin, että nuoret näyttäisivät tuskaansa myös ulospäin, kapinoisivat ja vaatisivat. Henkilokohtainen on poliittista, totta vieläkin.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vasemmistonuorten mielestä Turkin on lopetettava poliisiväkivalta

Mitäs tähän nyt voi sanoa, hyvää settiä, vaikea olla eri mieltä. Hienoja veljespuolueita Kokoomuksella esimerkiksi Turkissa ja Unkarissa. Missä on Stubb? Kun ajat menevät vähän tiukemmiksi, paljastuvat puolueidenkin todelliset värit. 


KANNANOTTO
5.6.2013

** Vasemmistonuoret: Turkin on lopetettava poliisiväkivalta

Vasemmistonuoret tuomitsee Turkin poliisin harjoittaman väkivallan 
mielenosoittajia kohtaan ja vaatii Suomen hallitukselta - erityisesti 
eurooppaministeri Alexander Stubbilta - toimia demokratian ja 
kansalaisoikeuksien turvaamiseksi Turkissa. EU:n on painostettava Turkin 
hallitusta lopettamaan maassa jatkuvien mielenosoitusten väkivaltainen 
tukahduttaminen.

- Viikon jatkuneet mielenosoitukset alkoivat suunnitelmista rakentaa 
ostoskeskus yhdelle Istanbulin harvoista jäljellä olevista 
viheralueista. Poliisi vastasi rauhanomaisiin mielenosoituksiin täysin 
mittasuhteet ylittävällä tavalla, mikä laukaisi merkittävästi suuremman 
ja Istanbulin ulkopuolelle levinneen mielenosoitusten ketjun. 
Poliisiväkivalta mielenosoituksia vastaan on vain yltynyt, 
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kuvailee.

Vasemmistonuoret on järkyttynyt demokratian ja kansalaisoikeuksien 
tilasta Turkissa. Koska Turkkia hallitseva AKP-puolue on Euroopan 
kansanpuolueen tarkkailijajäsenenä Kokoomuksen veljespuolue ja koska 
Turkki on edelleen Euroopan Unionin jäsenkandidaatti, Vasemmistonuorten 
mielestä erityisvastuu tilanteen tuomitsemisesta Suomessa on 
kokoomuslaisella eurooppaministerillä.

Mielenosoituksissa ei ole enää kyse pelkästään puistosta, vaan ne 
kertovat monen turkkilaisen tyytymättömyydestä niin poliisin toimintaan 
ja oikeistohallituksen politiikkaan kuin pääministeri Tayyip Erdoganin 
autoritaariseen johtamistapaan. AKP-puolue on viime aikoina tiukentanut 
uusliberaalia politiikkaansa muun muassa yksityistämisten kautta. Puolue 
on ajanut läpi myös uskonnollis-konservatiivisia arvoja, kuten 
rajoituksia naisten oikeuksiin ja alkoholin myyntiin, sekä jatkanut 
voimapolitiikkaa lähialueillaan ja maan sisäisesti.

- Oikeus rauhanomaisiin mielenosoituksiin on keskeinen kansainvälisesti 
tunnustettu kansalaisoikeus. Turkin lisäksi Unkarissa, Venäjällä ja jopa 
Saksassa on nähty rajuja otteita kansalaisten mielenosoitusten 
hajottamiseksi tai estämiseksi. Vastaamalla rajusti ylimitoitetuilla 
poliisitoimilla julkinen valta ainaostaan edesauttaa väkivallan 
leviämistä, Andersson korostaa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Li Andersson, 040 508 8697

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Viettien voimakenttä ja välinpitämätön ihmisessä

"Ihminen, vaikka kuinka tietoisesti minuuttaan rakentaisikin, ei koskaan saavuta yhtenäisyyttä, rationaalista elämänhallintaa ja täydellistä oman minänsä isännyyttä. Se monimuotoinen ja rajoiltaan epäselvä viettien voimakenttä, jollainen ihminen ensimmäisinä elinvuosinaan on, ei lakkaa oikeastaan missän vaiheessa kokonaan olemasta. Sosialisaation kuluessa siitä yritetään tuottaa kokonaisvaltainen ja ehyt identiteetti, mutta itsestään tietoisellakin ihmisellä on myös loogisuuteen, kausaalisuuteen ja muihin vastaaviin eheyttäviin käytäntöihin nähden välinpitämätön puolensa. Siksi identiteettiä ei pidä liikaa samastaa järkeen, tietoisuuteen ja minäkertomuksiin." - Flax 1991

perjantai 24. toukokuuta 2013

Vasemmistonuorten kannanotto eteenpäin


Erinomaisia kohtia:

Järjestö vetoaa erityisesti eduskunnan tarkastusvaliokunnan arvioon,
jonka mukaan veroalennuspäätös tehtiin hyvin puutteellisilla tiedoilla -
erityisesti sen todellisista vaikutuksista työllisyyteen. 


Vasemmistonuoret tyrmää myös työministeri Lauri Ihalaisen viime
viikolla esille tuoman esityksen lainmuutoksesta, joka mahdollistaisi
nuorten palkkaamisen palkkatuella lomautettujen työntekijöiden tilalle.
Näin työnantajat voisivat alentaa palkkakustannuksia vakituisten
työntekijöiden kustannuksella. Nuorisotyöttömyyden ratkaisu ei saa
perustua lomautuksiin, nuorten tempputyöllistämiseen ja palkattomien
harjoitteluiden lisäämiseen. Työ ei ole itseisarvo vaan sen tekemisestä
on aina maksettava asianmukainen korvaus.


Työ- ja elinkeinoministeriön 21.5. julkaisema työllisyyskatsaus
sisältää hälyttäviä lukuja. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä
työnhakijoita on 40 000 enemmän ja alle 25-vuotiaita nuoria on
työttömänä 20 prosenttia enemmän. Lomautettujen määrä on kasvanut
vuodessa 5 200 hengellä samaan aikaan, kun uusia avoimia työpaikkoja on
vähemmän. Myös korkeasti koulutettujen ja vastavalmistuneiden työttömyys
on noussut vuoden aikana: vastavalmistuneiden työttömien määrä on
kasvanut on 36,7 prosenttia.



KANNANOTTO
24.5.2013

** Vasemmistonuoret: Yhteisöveron alennus peruttava, jos työllisyys ei
parane

Vasemmistonuoret vaatii yhteisöveron alennuksen peruuttamista, jos
työllisyystilanne ei parane merkittävästi talousarviokäsittelyyn
mennessä. Pahenevaan työttömyyteen tulee puuttua vaikuttavammilla
keinoilla kuin EK:n vaatimilla massiivisilla veroalennuksilla, joiden
työllistämisvaikutuksista ei ole takeita.

Järjestö vetoaa erityisesti eduskunnan tarkastusvaliokunnan arvioon,
jonka mukaan veroalennuspäätös tehtiin hyvin puutteellisilla tiedoilla -
erityisesti sen todellisista vaikutuksista työllisyyteen.
Valtiovarainministeriön arvioiden mukaan merkittävä osa yhteisöveron
”dynaamisista vaikutuksista” perustuu verosuunnitteluun, jotka eivät luo
työpaikkoja lainkaan.

- Näin isolle veroalennukselle ei ole perusteita, ellei käytettävissä
ole tämän varmempaa tietoa sen tosiasiallisista vaikutuksista.
Työllisyystilanteen huonontuessa ja kuntien kamppaillessa
riittämättömien resurssien kanssa tulee kaikki resurssit suunnata
työllisyyttä edistäviin toimiin kuten vuokra-asuntojen
uudisrakentamiseen, vihreän teknologiaan ja kunnallisiin
peruspalveluihin, linjaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson.

Rahat nuorisotakuuseen!

Vasemmistonuoret tyrmää myös työministeri Lauri Ihalaisen viime
viikolla esille tuoman esityksen lainmuutoksesta, joka mahdollistaisi
nuorten palkkaamisen palkkatuella lomautettujen työntekijöiden tilalle.
Näin työnantajat voisivat alentaa palkkakustannuksia vakituisten
työntekijöiden kustannuksella. Nuorisotyöttömyyden ratkaisu ei saa
perustua lomautuksiin, nuorten tempputyöllistämiseen ja palkattomien
harjoitteluiden lisäämiseen. Työ ei ole itseisarvo vaan sen tekemisestä
on aina maksettava asianmukainen korvaus.

- Nuorisotakuu ei tule toteutumaan, mikäli siihen ei suunnata
riittävästi resursseja. Tärkeimmässä roolissa on koulutustakuun
toteutuminen sekä nuorten työllistymisen tukeminen
oppisopimuskoulutuksella ja palkkatukijärjestelyillä. Yritysten lisäksi
kuntien ja valtion on otettava suurempi vastuu työllistämisestä, ja
suunnitellut koulutuspaikkojen vähennykset on peruttava, Andersson
vaatii.

Työ- ja elinkeinoministeriön 21.5. julkaisema työllisyyskatsaus
sisältää hälyttäviä lukuja. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä
työnhakijoita on 40 000 enemmän ja alle 25-vuotiaita nuoria on
työttömänä 20 prosenttia enemmän. Lomautettujen määrä on kasvanut
vuodessa 5 200 hengellä samaan aikaan, kun uusia avoimia työpaikkoja on
vähemmän. Myös korkeasti koulutettujen ja vastavalmistuneiden työttömyys
on noussut vuoden aikana: vastavalmistuneiden työttömien määrä on
kasvanut on 36,7 prosenttia.

Lisätietoja: puheenjohtaja Li Andersson, 040 508 8697

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Yt-neuvottelut eivät kuulu koulutusalalle

http://www.hs.fi/talous/Ammattikorkeakoulu+Metropolia+aloittaa+yt-neuvottelut/a1369189812889

Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut: 

"Taustalla on Metropolian mukaan muun muassa ammattikorkeakoulujen valtion rahoituksen väheneminen ja uusi, tuloksellisuuteen perustuva rahoitus."

Ensinnäkään yt-neuvottelut eivät kuulu koulutusalalle, eikä valtion rahoituksen väheneminen tai tuloksellisuuteen perustuva rahoitus. Koulutuksen ja tieteen tulee olla riippumatonta ja valtiorahoitteista. Aikamme on barbaarista ja on tehty aivan kauheita virheitä oikeistohengessä. 


Facebook hattuhyllylle

Lueskelin eilen tutkimuksista liittyen sosiaaliseen mediaan ja Facebookin käyttöön. Ehkä hieman yllättäenkin tulokset olivat Facebookille kielteisiä. Tutkimusten mukaan sosiaalinen media ei esimerkiksi juurikaan lisää ihmisen onnellisuutta, vaan ruokkii enemmän esimerkiksi kateutta ja vertailua. Myös kaksi kolmasosa sen käytön lopettaneista oli tyytyväisiä päätökseensä. 

Jännä, kun joskus muutama vuosi sitten luin jutun siitä, että seuraavaksi ihmiset lähtevät Facebookista, suhtauduin siihen skeptisesti. Eilen sitten sain yhtäkkiä idean sieltä lähtemisestä, nappulan painaminen tuntui yllättävän vaikealta ja radikaalilta. Takaportiksi jäi se, että en kokonaan poistanut tiliäni, vaan pääsen takaisin halutessani. 

Kun keskustelin aiheesta jonkun kanssa, hän sanoi, että etkö voisi vain käyttää sitä eri tavoin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en oikein, koska jos se on olemassa, menen sinne. Mietin myös sitä, mitä tällä hetkellä koen saavani sieltä, se yllätti. En oikein mitään. Yhden henkilön kanssa tulee juteltua päivittäin siellä (terveiset jos luet tämän), mutta hänen kanssaan voin jutella esimerkiksi sähköpostin chatin kautta. Hyvinhän voi olla, että vielä palaan sinne, pidänkin sitä vaihtoehtona. Nyt päätin kuitenkin kokeilla tällaista. 

Kun mietintöni etenivät pidemmälle, mietin monenlaista. Esimerkiksi sitä, kuinka Facebookin käyttäminen vaikuttaa ajatteluumme ja sen muuttumiseen, minkälaisia päätelmiä teemme sen perusteella, kuinka paljon vietämme siellä aikaa. Koskaan se ei korvaa kasvokkaista tapaamista. Tuntuu, että se on aivan oma maailmansa. 

Eilen mietin, että pahimmillaan palaan vieroitusoireissani jo tänään. Minut kuitenkin yllätti se, kuinka ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, etten kaipaa takaisin. Aivan kuin se olisi joku oma suuri maailmansa, jonka sain nyt jätettyä sivuun, olen siitä huojentunut. Olo on rauhallisempi, eikä älypuhelimella tarvitse joka 6,5. minuutti mennä Facebookiin, niin kuin jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset keskimäärin tekevät. 

Yhtäkkiä tuntui siltä, että en halua nähdä mistä ihmiset siellä tykkäävät, en halua sitä kaikkea tietoa. Ajatus siitä, että ehkäpä joku saattaa nyt joskus kirjoittaa minulle sähköpostin, lähettää tekstiviestin tai soittaa, Facebook-viestin sijasta, tuntui sekin mukavalta. Ne ovat jotenkin paljon hallittavampia keinoja yhteydenpitoon. 

Oikeita ystäviähän Facebook-ystävät eivät ole, se on vain jonkunlainen nettiverkosto, johon ihmiset laittavat kuviaan ja juttujaan. Mutta kun ihminen viettää siellä aikaansa, alkaa se vaikuttaa koko elämään. Ihmisethän puhuvat hyvin paljon nykyään Facebookista, siitä mitä siellä tapahtui. Mieleen tulee teknologinen deternimismi, jossa teknologia ohjaa yhteiskunnan kehitystä, kun taas itse uskon siihen mieluiten vain välineenä. 

Jännittää hieman miten projektilleni käy, ainakin ensimmäisen päivän reaktiot yllättivät. Ja muuttaako tämä nyt sitten sitä, miten ihmiset ottavat yhteyttä? Vai ottavatko he? Ajattelen joten kuten niin, että kyllä minut löydetään, mikäli oikeasti halutaan. Ei minun tarvitse olla Facebookissa mahdollisimman hyvin saatavilla

Minkälaisia ajatuksia teillä on suhteestanne sosiaaliseen mediaan ja Facebookiin? 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Stop the press, sota oli turha!

No ei yllätä, kaikki sodat ja tappaminen ovat turhia, niin suora tappaminen kuin rakenteellinen väkivalta. Joukkotuhoaseita ei Saddam Husseinilla tietenkään ollut, selviää Ulkolinjan dokumentista:

http://areena.yle.fi/tv/1880183

Vitut väkivallasta kun sanatkin voi tappaa, räppäsi Avain aikoinaan.


Punainen tiili muuten vieläkin erittäin pätevä levy. Sitä tuli nuorena kuunneltua. Hieno muisto tuosta kappaleesta on se, kun Ranskassa vaihdossa ollessa uusi saksalainen tuttavuus räppäsi Avaimen mukana kertsiä: tasa-arvo-o-o-oa. Unohtumatonta.


Ysist viiteen -kappaleen kommentit ovat Youtubessa aivan parhaita. Ensin Kikkeliguru kommentoi: Mul on kaks jumalaa, Asa ja 2pac. 139 tykkäystä. Sitten Tsaukka: Niinistö vois lähtee meneen. 31 tykkäystä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

CIA:n tanskalaisystävät

http://yle.fi/ohjelmat/2093678

Ohjelma ei ole tekijänoikeussyistä areenassa katsottavana, mutta huh huh. Aika karmeaa katsottavaa. USA ylläpitää hämäräperäisiä vankiloitaan sellaisisissa piilopaikoissa, joihin voi viedä ohi oikeusjärjestelmän vankeja salaisin vankikuljetuksin. Useita viattomia vankeja kidutetaan kohtuuttomasti, joskus viattomat vangit ovat olleet vankilassa jopa 10 vuotta.

Ei ole sattumaa, että vankilat sijaitsevat sellaisissa maissa kuin Kuuba ja Liettua. Itse olen asunut Liettuassa, teki pahaa katsoa, että he ovat mukana tällaisessa rikollisuudessa. USA on melkoinen roistovaltio ja kehitysmaa monella mittarilla katsottuna.

http://www.unric.org/fi/ajankohtaista/26282-ykn-ihmisoikeusvaltuutettu-puhuu-suoraan-yhdysvaltain-epaeonnistumisesta-sulkea-guantanamon-vankileiri

perjantai 10. toukokuuta 2013

10 euron palkka päivän tai kahden työstä

Olen aikoinani toiminut myös teknisenä kääntäjänä. Silloin käänsimme it-alan tekstejä noin yhden sivun päivässä tai joskus kahdessa päivässä. Nyt olen välillä katsonut freelance-kääntäjien tarjouksia. Olen ollut yhteydessä kahden yrityksen kanssa, Lionbridgen ja Iso Translationsin.

Kääntäjätuttavani kertoi, että jos itse maksaa verotkin, ei alle 11 sentin sanahinnalla kannata lähteä tekemään. Myös Suomen kääntäjien ja tulkkien liitossa on tehty palkkakysely, jonka antaa osviittaa:

http://www.sktl.fi/kaantaminen_ja_tulkkaus/palkkiotilastot/

Eilen sain Isolta tarjouksen, jossa sanahinta oli 3 senttiä eli 0,03 euroa käännetyltä sanalta ja 0,005 euroa oikoluetulta sanalta. Noin sivun mittaisessa tekstissä voi olla 350 sanaa, jolloin siitä maksettaisiin noin 10 euroa, mutta tästä vielä maksetaan verot itse. Eli periaatteessa päivän tai kahden työstä he maksaisivat 10 euroa, josta freelancer itse maksaa verot.

Viime syksynä saamanai Lionbridgen tarjous oli hieman parempi, mutta alitti silti reippaasti tuon 11 senttiä. Mielestäni kenenkään ei pidä suostua tekemään työtä, jolla ei voi tulla toimeen. Näitä töitähän usein tekevät yliopistokoulutetut ihmiset. Miten tällaisen poljennan voi saada kuriin?

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Oliko Marx väärässä?

Mikä Marxin ennustuksista tai ajatuksista ei näyttäisi toteutuvan?

Karl Marx teki ensimmäisen kokonaisvaltaisen teorian teollisesta yhteiskunnasta ja kapitalismista.

Hän liitti seuraavia asioita kapitalismiin tai ennusti niiden tapahtuvan:

- pääomien kasautuminen
- maailmanmarkkinat
- tuotannon keskitys, rationalisointi
- kommunikaatio irtaantuu kasvokkaisesta (Internet, Facebook!)
- massamedia valtaa uusia markkinoita
- kansallisvaltio vahvistuu, mutta ei voi haastaa kansainvälisen kapitalismin mahtia
- porvaristo vastaa kapitalismissa dynaamisesta kehityksestä, kapitalismin maailman on porvariston luoma
- tarvemaailma monipuolistuu
- inhimilliset kyvyt kehittyvät
- suhde luontoon on hyötynäkökulma
- kapitalismilla on taipumus tuhota luomansa mahdollisuudet
- järjestelmään on sisäänrakennettu voittojen pienenemisen tendenssi
- keskiössä luokat ja talous
- kapitalismissa luokkaristiriidat ovat ratkaisemattomia
- kapitalismi vaikuttaa myös mentaalisissa rakenteissa, ideoissa ja mielikuvissa
- työväenluokka ei juuri menetä jos kapitalismi romahtaa, siksi se on muutoksen agentti


perjantai 3. toukokuuta 2013

Laittakaa vaikka jotain palautetta

Finnwatch ei suosittele Bangladesh-boikottia:

http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2013/05/03/finnwatch-ei-suosittele-bangladesh-boikottia/20136319/12?rss=13

"Jos jotakin tahtoo tehdä, voi vaatefirmoille antaa palautetta valitsemalla tuotteita, jotka on valmistettu vastuullisemmin."

450 ihmistä on kuollut sen jälkeen kun heidät on pakotettu töihin vaaralliseksi todettuun tehtaaseen. Palautetta pitäisi laittaa? Kovempi kansainvälinen sääntely käyttöön. Vientisaarto siihen asti kunnes asiat paremmalla tolalla? Ei mitään toimintaa maahan ennen kuin toiminta todettu kansainvälisillä standardeilla inhimilliseksi.  

Minkälainen on paikallinen lainsäädäntö? Minkä kansainvälisen oikeuden piiriin asia kuuluu? 

Jos leikitään, että asia tapahtuisi Suomessa, mihin lakeihin vedottaisiin? 

Suomessahan esimerkiksi perustuslain pykälässä 7 puhutaan oikeudesta elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. 

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2006/200600874?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=KHO%202006%3A17

Millä tavoin työntekijät on pakotettu töihin? Onko siihen liittynyt henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttumista? Mielivaltaista vapaudenriistoa? Tietenkin myös esimerkiksi työlainsäädäntö soveltuisi tähän.

Käyn tällä hetkellä julkisoikeuden kurssia, jossa teen parhaillaan valtiosääntöoikeuden tehtävää, eli ihan vaan pikkaisen olen tutustumassa alaan. Tuntuu siltä, että kansainvälinen rikosoikeus on tulevaisuuden kysymys, ja siihen pitäisi satsata. 




lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tunteiden kulttuuriteollistaminen

"Tunteiden kulttuuriteollistaminen irtaannuttaa ne vähitellen yksilöllisestä kokemusmaailmasta ja tekee niistä minkä tahansa tavaran kaltaisia abstrakteja ja steriilejä tuotteita. Tällaisessa tunteiden stimuloinnin "postemotionaalisessa" kulttuurissa tunteet sisältävät entistä vähemmän yksityisyyttä, salattavaa tai hämmennystä aiheuttavia asioita. Niistä on tullut julkisia ja institutionalisoituja. Jatkuva emotionaalista sanastoa käyttävä puhetulva mediassa uhkaa maallistaa tunteet ja tyhjentää ne sisällöistään." - Mestrovic 1997

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Korjata uudeksi?

Harvoin kirjoitan tekniikasta tai jaksan kauheasti kiinnostua siitä, mutta nyt on pakko, kun läppäri hajosi. Edellinen oli MacBook Air, iäksi taisi jäädä vain 2,5 vuotta, mitä pidän todella säälittävänä. Siitä siis hajosi emolevy, tietääkö joku, hajoaako se niistä useinkin? Muistelin, että kovalevy hajoaisi, mikä olisi kai ollut halvempi tikki, mutta emolevyn korjaukseksi arvioitiin 500-1000 euroa. Tietojen palauttaminen taas maksaa 120 euroa. Aika iso haarukka tuossa korjauksessa. Jos se olisi 500 tai suunnilleen sen verran, korjauttaisin ehdottomasti. Vakuutuksesta saan 410 euroa, joten ei olisi niin paha tikki. Mutta entä jos se onkin lähemmäs 1000 euroa? Aa, itse asiassa nyt kuulin, että huoltopaikassa on joku laskentalaite rikki, jonka vuoksi arviointi on vaikeaa.

Voi siis olla, että palautan tiedot, ja hankin uuden. Yleensä tallennan myös ulkoiselle kovalevylle, mutta viime vuosina en kaikkea ole ehtinyt sille tallentaa. Tuttavani ehdotti esimerkiksi tällaisia:



Mitä olette mieltä? Tietokonetta käytän paljon, nettiä intensiivisesti, monia ikkunoita auki yhtä aikaa, kuuntelen musiikkia, muokkaan kuvia, videoita, kirjoitan. Kannan sitä mukana. Tallennan paljon. Katson elokuvia, dokumentteja. Arvostan tehokkuutta, kestävyyttä ja korjattavuutta, tietenkin kaunis ulkonäkö on plussa. Vinkkejä saa antaa? 

Tulevaisuudessa unelmoin tekniikasta, joka kestäisi ikuisuuden, niin kuin ennen vanhaan, ja sitä korjattaisiin. Mutta tämähän on vastoin ikuisen kasvun ihannetta, ja olisi ympäristöllekin hyödyksi. Mutta minä ainakin haluan taistella paremman tekniikan puolesta! Toivotaan mäkille korjausonnea!

Jes, emolevyn korjaus onnistuu mikäli myöhemmin ei tule mutkia matkaa, hinta-arvio 490 euroa, joten 80 e itselle maksettavaksi. Wuhuu!



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Perintäkulut alenevat

"Saatavien perintää koskevaa lakia uudistetaan, jotta kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen voidaan estää. Muutoksilla myös tehostetaan hyvän perintätavan noudattamista. Pääosa uudistuksista tulee voimaan 16. maaliskuuta 2013."

Tämä on hyvä homma. 


http://www.finlex.fi/fi/uutiset/244/

Deittailusta "dokkaria"

Ollaan tässä päädytty kaverin kanssa työstämään jonkunlaista kuvausprojektia deittailusta, tuntuu, että matskua on jo kauheasti kasassa, ehkä pian pitäisi päästä katsomaan ruudulta millaisen kokonaisuuden siitä saisi. Kaikkeen sitä sattuu mukaan!

Jos siitä saa editoitua hyvän, niin ehkä heitetään se nettiin, en minä tiedä!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Yliopistoilta viedään valtaa perustuslain vastaisesti?

"Yliopistoille on perustuslailla suojattu itsehallinto, jolla on taattu tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Lakiesitys murtaa yliopistojen autonomiaa ja on perustuslain vastainen", sanoivat esimerkiksi Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto.


http://www.hs.fi/kotimaa/Yliopistoilta+vied%C3%A4%C3%A4n+valtaa+p%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4+koulutusvastuistaan/a1365070242105


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Koski haluaa kokoomusnuorten puheenjohtajaksi


Joku sanoi, että toivottavasti Koskesta tulisikin seuraava kokoomusnuorten pj, sillä sitten heidän suosionsa saattaisi ruveta laskemaan, koko Suomessa ei olisikaan samanlaista heijastuspintaa kuin Vaasassa.

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/susanna-koski-ei-ala-sylikoiraksi-1.1364947

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Koulu ja eronteon mekanismit


"Koululaitos oikeuttaa tietynlaisen habituksen, toisin sanoen puheen, tyylin, maun, tavat, tottumukset ja elämänarvot, ilmeet, eleet ja asennot, jotka ovat sille ominaisia. Kun koulun valtakulttuuri kohtaa eri yhteiskuntaryhmien elämänehtoja ilmentävät habitukset, ylimpien ryhmien valikointi ja alimpien sulkeminen ulos alkavat. 

Parhaiten kelpaavat ja selviävät ne, joiden habitukseen on kotikasvatuksessa istutettu ylemmille ryhmille tyypilliset ilmaisu-, arvostus- ja olemisen tavat. Tästä rakenteellisesta valikoinnista huolimatta uskotaan yleisesti, että koulumenestys on yhteessä yksilöllisiin kykyihin ja ahkeruuteen. 

Käytännössä koulu toimii kuitenkin niin, että sosiaaliset ja kulttuuriset erot muutetaan lahjakkuuseroiksi. Menestykseen tarvittavat pääomat ovat eliitin hallussa, ja varsinkin parhaimpina pidetyt, arvostetuimmat koulut lujittavat symbolisen väkivallan avulla tätä eliitin erityisasemaa."

(Liljander 1999)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Yhteiskunnan rakenne ja metsästäjä-keräilijöistä


"Kaikissa yhteiskunnissa ihmiset ovat tietämättömiä siitä, että heidän yhteiskunnallaan on rakenne - tai he tiedostavat tämän vain hämärästi. Tämän rakenteen paljastaminen on sosiaaliantropologian tehtävä." 

- E.E. Evans-Pritchard 

Yhteiskunnan rakenteen lisäksi olen viime aikoina oppinut metsästäjä-keräilijöistä. Metsästys ja keräily on ollut ihmiskunnan tärkein toimeentulon muoto, noin 90 prosenttia ihmisen olemassaolon ajasta. On mielenkiintoista vertailla metsästystä ja keräilyä maanviljelykseen. Ensimmäisessä työnjako on aika selvä, miehet metsästävät, naiset keräilevät. Liekö näin nykyäänkin elävillä metsästäjä-keräilijöillä? Yhteiskuntina m-k:t ovat kuitenkin melko tasa-arvoisia, ravintoa jaetaan kaikille. Varallisuutta ei näissä yhteiskunnissa kerätä. 

Maanviljelykseen kuuluu usein hierarkkisuus, maaoikeudet ja sukulaisuuden merkitys vaikkapa maan omistuksessa. Ruokaa varastoidaan, omaisuuden kerääminen on mahdollista. Maanviljelyksessä ihmisen työn määrä on kasvanut huomattavasti. Yhteiskuntina nämä kaksi ovatkin hyvin erilaisia toistensa kanssa. M-K-yhteiskunnassa ihmisen tarpeet nähdään rajallisina, ja siten aika helppoina täyttää, kun taas länsimaissa tarpeet nähdään rajattomina, mutta resurssit ovat rajalliset, mikä aiheuttaa omat haasteensa ja tuo mukanaan kilpailun, valinnat ja hyödyn maksimoinnin. 

M-K-kulttuurissakin on omat haasteensa. Siinä ruoan perässä liikkuminen on ensiarvoisen tärkeää, joten usein niitä, jotka eivät enää pysty liikkumaan, ei pystytä mitenkään kuljettamaan mukana. Näissä yhteiskunnissa tapahtuukin usein esimerkiksi vanhusten itsemurhia. 

Nykyisenlaisessa länsimaisessa teollistuneessa maanviljelykseen perustuneessa yhteiskunnassa on kuitenkin vaikea hypätä esimerkiksi täyteen omavaraisuuteen, koska toiminnot ovat niin verkottuneita ja erikoistuneita. 





torstai 21. helmikuuta 2013

Paavi ja kondomit

Ei mulla kyllä ole kauheasti sympatiaa tälle pois jättäytyneelle paaville, hän on esimerkiksi ihan muutama vuosi sitten sanonut, että kondomit itseasiassa lisäävät mahdollisuutta saada HIV:
"Also in March the Pope warned against condom use, stating that condoms actually ‘increase’ the problem of AIDS. He called the HIV/AIDS epidemic...   
"A tragedy that cannot be overcome by money alone, that cannot be overcome through the distribution of condoms, which even aggravates the problems".58
Aika turha ukko mielestäni.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ekonomistin käyttöohje -jutusta

Olen kaksi kertaa lukenut paperiversiota uudesta Hels. Sanomista. Tämän päivän lehti ja Kuukausiliite eivät muuten olleet kovin erityisiä, mutta kerrankin täytyy antaa myös kehuja. Seuraava pätkä on Ekonomistin käyttöohje -jutusta:

"Elvytystä ja tuloerojen kaventamista kannattavat (ekonomistit) saavat herkästi vasemmistolaisen leiman. Jostain syystä tämä logiikka ei päde toiseen suuntaan. Eli enemmistöä Suomen ekonomisteista ei sanota oikeistolaisiksi, vaikka ehkä pitäisi."

Eipä mulla muuta. Paitsi sitä, että missä kahviloissa esimerkiksi Krunikan, Kaisaniemen, keskustan alueella voi kivasti lukea päivän lehdet? Nyt luin Tiedekulmassa, mutta sielläkin oli vain se Hesarin ostama nurkkaus. Kuppiloita lähellä on, mutta tuntuu, että niissä on vain Trendi-lehteä vuodelta 2009.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Masentava ennuste

Tiesitkö, että vuonna 2050 karja kuluttaa ruokaa enemmän kuin ihmiset vuonna 1970?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Rouvat ja herrat Otsarypyt


"Näitä herra ja rouva Otsaryppyjä näkee paljon, etenkin Helsingin katukuvassa. Saippuaoopperaelämä, työpaineet, tehokkuus- ja menestysvaatimukset synnyttänevät sivutuotteena näitä ihmisiä.

He ovat samanlaisia levottomia ahdistuneita sieluja kuin rouva Otsaryppy: unihäiriöisiä, uupuneita, omaan menestymättömyytensä pettyneitä ihmisiä, joita sitten lääkitään mielialalääkkeillä jaksamaan yhteiskunnan heille asettamat paineet.

Edelleen korostetaan työn tärkeyttä olemisen tärkeyden kustannuksella. Eikö ihminen ole arvokas pelkästään sen vuoksi, että on olemassa? En ole koskaan oikein päässyt jyvälle yhtälöstä, jossa materialistinen hyvinvointi synnyttäisi henkistä hyvinvointia.

Minä en edes nykyisessä taloudellisessa kriisissä kehottaisi ihmisiä enää "työtalkoisiin", jotta saamme varmasti taloudellisen kasvun jatkumaan. Sen sijaan kehoittaisin kaikkia uupuneita ihmisiä etsimään niin monella hukassa olevaa työniloa.

En ole oikein ymmärtänyt tätä "entistä tehokkaampaan työhön kannustamista" tilanteessa, jossa kohta kymmenesosa kansasta syö mielialalääkkeitä jaksaakseen pysyä järjestelmän tehokkuusvaatimusten mukana."

Kati Sarvela - Mielentilojen treenikirja

p.s. Otsikko on ihan vasiten nuin kuin se on.