Olen parhaillani katsomassa Areenalta Elämää miehitysajan Ranskassa. Ranskalaiset kuvaavat ja muistelevat tiukkaa aikaa. Esimerkiksi kaniineja kasvatettiin kylpyhuoneissa, jotta säännöstellyn ruoan ja lihan lisäksi saataisiin lisää lihaa. Kaniiniparat.
No, jotenkin tuo kaikki ei kuulosta tänä päivänä niin vieraalta. Ruokakin oli kortilla, silloin nuori kirjailijatar, kertoo nyt myöhemmin, että poikaystävätkin valittiin varsin erikoisin kriteerein. Kenen kanssa pääsee lomalle jonnekin, kenellä on hieman parempi elintaso kuin itsellä. Näinhän kurjuus toimii. Liettuassakin asuessa huomasi, kuinka paikallisittain varakkaat suomalaismiehet kiinnostivat paikallisia, rakkaudesta oli kyse harvoin. Tai voiko sitä niin tarkkaan sanoa, mistä milloinkin on kyse.
Samaan aikaan miehittäjillä oli juhlat ja jatkuva bouffet-pöytä. Tulee hieman mieleen näin lama-aikana paremmin erottuvat sukupolvierot- ja kuilut. Lama on iskenyt vahvasti meihin nuoriin. Helsingissä kaikki tietävät ja arvostavat ilmaisia kahveja ja ruokia. Moni on ruvennut roskis-dyykkaamaan. Tosin moni tekee sitä myös ympäristösyistä. Samaan aikaan vanhempiemme sukupolvi jopa naureskelee meille ja jatkaa kulutusjuhlaansa.
Parinmuodostuksessa olen havainnoinut paluuta perinteisempään. Monet tuttavistani nuorista naisista etsivät vimmatusti turvaa ja tukea nuorista miehistä. Vauvoja syntyy paljon, naimisiin mennään. Monet puhuvat ja vertailevat avoimesti tapailukumppanin sosiaalista asemaa ja varallisuutta, mielestäni enemmän kuin ennen.
Presidenttitasolla puhutaan siitä, kuinka pitäisi luopua ja ei saa oleskella. Ikäänkuin ihmiset vähentyneiden työpaikkojen ja muualle siirretyn teollisuuden takia oleskelisivat jotenkin vapaaehtoisesti, nuorten niskaan yritetään kasata suurta syyllisyyttä. Monelle tämä kaikki on niin paljon, että haetaan nappia lääkäriltä. Itse toivoisin, että nuoret näyttäisivät tuskaansa myös ulospäin, kapinoisivat ja vaatisivat. Henkilokohtainen on poliittista, totta vieläkin.
Tästä tuli mieleen myös yksi toinen Teemalta katsomani dokumentti, joka kertoi siitä, millainen oli miehitysajan Ranska. Ruokaa ei ollut ja naisten oli pakko, tai no pakko ja pakko, alkaa heilastella saksalaisten sotilaiden kanssa. Silloin riitti ruokaa ja olihan siinä varmasti oikeastikin rakkautta ilmassa, kun omat miehet oli rintamalla. Kun sota oli ohi, naisten kohtalo oli aika karu, joskus se johti jopa kuolemaan. Itse sain kyllä mummilta hyvää perspektiiviä tuohon elämästä selviämiseen, kun hän kertoi ihmisistä ,jotka asuivat lapin erämaissa. Se oli mielenkiintoinen tarina se. Kaupassa ei käyty, saippua oli luksustavara. Mutta joo, olen samaa mieltä kyllä sinun kanssa.
VastaaPoista